keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Islam ja väkivallan uskonnolliset taustatekijät

Erityisesti terrori-iskujen jälkeen mediassa näkee väittelyä siitä, onko islamilaisessa radikalismissa ”oikeasti” kyse uskonnosta vai jostain muusta, esimerkiksi politiikasta. Kysymys on tällaisenaan tietysti järjetön. Ensinnäkään ei ole olemassa mitään yhtenäistä ilmiötä ”uskonto”, joka voitaisiin ongelmitta rajata erilleen muista ihmiselämän osa-alueista, esimerkiksi politiikasta. Uskonnon määritelmät (ja siten myös rajat) ovat kiistanalaisia ja häilyviä. Toiseksi ei ole mitään syytä olettaa, että sellaiset monimutkaiset ilmiöt kuin radikalismi johtuisivat mistään yksittäisestä tekijästä. Todennäköisemmin radikalisaatiokehityksen taustalla on erilaisten syiden summa.

Paljon hedelmällisempi kysymys onkin: ”Millaiset uskonnolliset, yhteiskunnalliset, yksilöpsykologiset jne. tekijät altistavat radikalisoitumiselle?” Johannes Beller ja Christoph Kröger ovat artikkelissaan paneutuneet juuri tähän ja eritelleet erilaisten uskonnollisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden vaikutusta siihen, missä määrin muslimit hyväksyvät islamin puolustamisen väkivalloin. Artikkelin aineisto on kerätty kyselytutkimuksena kahdeksasta eri maasta: Albaniasta, Bosnia-Hertsegovinasta, Egyptistä, Indonesiasta, Kazakstanista, Kosovosta, Malesiasta ja Venäjältä. Yhteensä 6576 muslimivastaajaa täytti kyselyn.

Kyselyaineiston alustavan analyysin perusteella vaikutti siltä, että uskonnon koettu tärkeys, fundamentalistiset asenteet, Koraanin lukeminen ja rukousaktiivisuus ennakoisivat hyväksyviä asenteita islamin nimissä harjoitettua väkivaltaa kohtaan. Lisäanalyysit osoittivat kuitenkin, että edellä mainitut yhteydet ovat lähinnä näennäisiä. Muuttujien välinen yhteys vastaa itse asiassa jokaisella tilastotieteen peruskurssilla esiteltyä yhteyttä jäätelön syönnin ja hukkumiskuolemien välillä: Jäätelön myyntiluvut ovat yhteydessä hukkumiskuolemien yleisyyteen, vaikka näiden kahden ilmiön välillä ei varmastikaan ole syy-seuraussuhdetta. Yhteyden taustalla onkin kolmas tekijä, joka lisää sekä jäätelön syöntiä että hukkumiskuolemia: lämmin kesäsää. Aivan vastaavalla tavalla voidaan havaita yhteys esimerkiksi Koraanin lukemisen ja väkivaltaisten asenteiden välillä, vaikka Koraanin lukeminen ei aiheuttaisikaan väkivaltaisuutta. On mahdollista, että jokin kolmas muuttuja lisää sekä valmiutta väkivaltaan että Koraanin lukemista. Tässä tapauksessa kävi ilmi, että tällainen kolmas muuttuja on aktiivisuus uskonnollisessa yhteisössä; ahkerat moskeijassa kävijät ovat sekä muutenkin aktiivisia uskonnonharjoittajia että keskimääräistä taipuvaisempia hyväksymään islamin väkivaltaisen puolustamisen.

Kun aktiivisuus uskonnollisessa yhteisössä otettiin huomioon analyyseissa, kokonaiskuva muuttui varsin toisenlaiseksi: Osoittautui, että vain ahkera moskeijassa käyminen ennakoi hyväksyviä asenteita uskonnollista väkivaltaa kohtaa, kun taas uskonnon koettu tärkeys ja fundamentalismi ennakoivat tuomitsevaa asennetta väkivaltaan. Koraanin lukeminen ja rukousaktiivisuus eivät puolestaan olleet minkäänlaisessa yhteydessä siihen, missä määrin vastaaja piti oikeutettuna puolustaa islamia väkivalloin.

Bellerin ja Krögerin mukaan vaikuttaa siis siltä, että yksityinen uskonnollisuus (esimerkiksi rukoilu tai Koraanin lukeminen) ei sinänsä altista väkivaltaisuudelle vaan voi jopa suojata siltä. Aktiivisuus uskonnollisessa yhteisössä (esimerkiksi moskeijassa) puolestaan pönkittää sitoutumista yhteisöön ja halua puolustaa sitä koetuilta vääryyksiltä – tarvittaessa vaikka väkivalloin.

Erityisesti fundamentalismin yhteys väkivallan vastustamiseen yllätti tutkijoita, sillä aiemmissa tutkimuksissa fundamentalismin on todettu päinvastoin lisäävän alttiutta uskonnolliseen väkivaltaan. Tutkijoiden mukaan ristiriita saattaa kuitenkin selittyä eroilla fundamentalistien kokemassa uhassa: Aiemmat tutkimukset islamilaisen fundamentalismin ja väkivallan yhteyksistä on tehty lähinnä yhteiskunnissa, joissa muslimit ovat vähemmistöä, kun taas Bellerin ja Krögerin aineisto kerättiin lähes yksinomaan muslimienemmistöisistä yhteiskunnista. On todettu, että fundamentalistit tapaavat turvautua väkivaltaan lähinnä silloin, kun kokevat arvojensa olevan uhattuina. Ehkä kyse on siis siitä, että on helpompi elää muslimifundamentalistina muslimienemmistöisessä yhteiskunnassa kuin esimerkiksi Suomessa? Ehkä Suomessa fundamentalistiset arvot ovat pahemmin törmäyskurssilla muun yhteiskunnan kanssa kuin vaikkapa Egyptissä, mikä puolestaan saa suomalaisen fundamentalistin kokemaan uhkaa ja ehkä reagoimaan vihamielisesti? Yhtä kaikki Bellerin ja Krögerin tulos on terveellinen muistutus kontekstin tärkeydestä; sama tekijä voi eri ympäristöissä tuottaa jopa päinvastaisia vaikutuksia.

Beller, J., & Kröger, C. (2018). Religiosity, religious fundamentalism, and perceived threat as predictors of Muslim support for extremist violence. Psychology of Religion and Spirituality, 10(4), 345-355.