perjantai 27. maaliskuuta 2020

Vieras kotimaassa - E 37 - Kh4nVision

Olin vieraana Muttaqi Khanin Kh4nVision-podcastissa. Pääsin maistamaan Zamzam-vettä ja juttelemaan musliminuorista Suomessa.

https://youtu.be/TmQWQo5_5y4

(EDIT: Väitän keskustelussa, että rekisteröidyissä islamilaisissa yhdyskunnissa olisi reilu 12 000 jäsentä. En tiedä mistä moinen aivopieru... Oikea luku on nyt jo päälle 16 000.)

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Onko tyytymättömyys omaan elämään uskonnollisen väkivallan taustalla?

Olen parin viikon päästä menossa erääseen metodilukupiiriin keskustelemaan tilastollisesta tutkimuksesta, ja olen siksi etsiskellyt hyvää tutkimusartikkelia lukupiiriläisten luettavaksi. Tällä hetkellä eräs vahva kandidaatti on M. Joseph Sirgyn, Mohsen Joshanloon ja Richard J. Estesin "The Global Challenge of Jihadist Terrorism: A Quality-of-Life Model".

Sirgyn ja kumppanien artikkeli perustuu yhteensä 32 604 muslimivastaajan aineistoon, joka on kerätty 26 eri maasta. Thaimaata ja Venäjää lukuun ottamatta maat ovat muslimienemmistöisiä ja ulottuvat yli islamin historiallisen valta-alueen Marokosta aina Indonesiaan asti.

Tutkimuksessaan Sirgy ja kumppanit testaavat kehittämäänsä "elämänlaatumallia", joka pyrkii selittämään väkivaltaista jihadismia yksilön tyytymättömyydellä omaan elämäänsä. Polku yksilön oman elämän ongelmista väkivallan hyväksymiseen ratkaisumallina kulkee monien vaiheiden kautta: Tyytymättömyys elämään nousee usein elämän ulkoisista puitteista, esimerkiksi siitä, ettei ole työtä, rahaa tai kunnollista terveydenhoitoa. Omaan elämäänsä tyytymättömät ovatkin usein tyytymättömiä myös siihen, miten ympäröivä yhteiskunta toimii. Jotkin heistä myös syyttävät "länsimaita" muslimienemmistöisten maiden ongelmista. Ainakin uskonnollisesti aktiivisille islam voi tällöin tarjota vaihtoehdon länsimaiselle kulttuurihegemonialle ja väkivaltainen jihad keinot muslimimaiden ongelmien ratkaisemiseen.

Sirgen ja kumppanien aineisto tarjosi pääosin selkeää tukea heidän mallilleen(*): Vastaajan tyytymättömyys omaan elämään ennusti tyytymättömyyttä myös ympäröivään yhteiskuntaan. Tyytymättömyys yhteiskuntaan puolestaan sai ainakin jotkin vastaajat etsimään syntipukkeja "länsimaista". Tällaiset vastaajat suhtautuivat muita suopeammin uskonnolliseen väkivaltaan -- erityisesti silloin, jos he itse olivat keskimääräistä aktiivisempia uskonnonharjoittajia.

Sirgen ja kumppanien artikkeli tarjoaa myös elämänlaatumalliin perustuvia toimenpide-ehdotuksia: Koska väkivaltaisen jihadismin juurisyynä on artikkelin mukaan yksilön tyytymättömyys omaan elämäänsä, jihadismia voi ehkäistä tukemalla yleistä hyvinvointia muslimien parissa. Kun yksilöllä on mahdollisuus koulutukseen, työhön, asuntoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja kun hänen elämänsä taloudelliset ja sosiaaliset reunaehdot ovat muutenkin kunnossa, ei hänellä ole syytä kanavoida tyytymättömyyttään uskonnolliseen väkivaltaan. Koska uskonnollinen väkivalta näyttäytyy ratkaisuna erityisesti aktiivisille uskonnonharjoittajille, Sirge ja kumppanit suosittelevat artikkelissaan myös yleistä sekularisaatiokasvatusta: muslimienemmistöisten maiden asukkaita pitää heidän mukaansa tukea etsimään ratkaisuja Koraanin sijaan esimerkiksi tieteestä ja teknologiasta.

"Uskonto on ongelma, sekularismi ratkaisu" on minun makuuni vähän turhan yksioikoinen ratkaisu globaaleihin haasteisiin. Uskontotieteilijänä olisin kaivannut hieman monivivahteisempaa pohdintaa uskonnon roolista väkivallan taustatekijänä. Sirge ja kumppanit jättävät pohdinnassaan kokonaan huomiotta esimerkiksi erään kiinnostavan tuloksen, joka heidän omassa analyysissaan ilmenee: Islamin uskonnollisten käytäntöjen (esimerkiksi paaston, rukoilun ja almuveron) tunnollinen ja ahkera harjoittaminen oli yhteydessä väkivallan hyväksymiseen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuna. Uskonnollinen usko (esimerkiksi Jumalaan ja Muhammadin profetiuteen) puolestaan lisäsi kielteisiä asenteita väkivaltaa kohtaan. Hartaimmat uskovat siis tuomitsivat muita useammin uskonnolla perustellun väkivallan.

Sirgen ja kumppanien artikkeli ei tarjoa selitystä tälle paradoksaalisen tuntuiselle tulokselle. Jonkinlaista selitystä voi ehkä etsiä tutkimuksesta, jota olen aiemmin esitellyt tässä blogissa.

Sirgy, M. J., Joshanloo, M., & Estes, R. J. (2019). The Global Challenge of Jihadist Terrorism: A Quality-of-Life Model. Social Indicators Research: An International and Interdisciplinary Journal for Quality-of-Life Measurement, 141(1), 191-215.



(*) (EDIT) Tilastoihmisille tiedoksi, että Sirgen ym. mallien selitysasteet ovat keskimäärin varsin matalia. Länsimaiden syyllistämistä selittävän mallin R^2 on 0.007! Sinälläänhän tämä kertoo lähinnä sen, että tutkitut ilmiöt ovat monimutkaisia ja niihin vaikuttavat monet sellaisetkin tekijät, joita Sirge ym. eivät ole huomioineet. Mutta matalaa selitysastetta olisi kyllä ollut syytä kommentoida jotenkin itse artikkelissakin... Mur!