perjantai 27. maaliskuuta 2020

Vieras kotimaassa - E 37 - Kh4nVision

Olin vieraana Muttaqi Khanin Kh4nVision-podcastissa. Pääsin maistamaan Zamzam-vettä ja juttelemaan musliminuorista Suomessa.

https://youtu.be/TmQWQo5_5y4

(EDIT: Väitän keskustelussa, että rekisteröidyissä islamilaisissa yhdyskunnissa olisi reilu 12 000 jäsentä. En tiedä mistä moinen aivopieru... Oikea luku on nyt jo päälle 16 000.)

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Onko tyytymättömyys omaan elämään uskonnollisen väkivallan taustalla?

Olen parin viikon päästä menossa erääseen metodilukupiiriin keskustelemaan tilastollisesta tutkimuksesta, ja olen siksi etsiskellyt hyvää tutkimusartikkelia lukupiiriläisten luettavaksi. Tällä hetkellä eräs vahva kandidaatti on M. Joseph Sirgyn, Mohsen Joshanloon ja Richard J. Estesin "The Global Challenge of Jihadist Terrorism: A Quality-of-Life Model".

Sirgyn ja kumppanien artikkeli perustuu yhteensä 32 604 muslimivastaajan aineistoon, joka on kerätty 26 eri maasta. Thaimaata ja Venäjää lukuun ottamatta maat ovat muslimienemmistöisiä ja ulottuvat yli islamin historiallisen valta-alueen Marokosta aina Indonesiaan asti.

Tutkimuksessaan Sirgy ja kumppanit testaavat kehittämäänsä "elämänlaatumallia", joka pyrkii selittämään väkivaltaista jihadismia yksilön tyytymättömyydellä omaan elämäänsä. Polku yksilön oman elämän ongelmista väkivallan hyväksymiseen ratkaisumallina kulkee monien vaiheiden kautta: Tyytymättömyys elämään nousee usein elämän ulkoisista puitteista, esimerkiksi siitä, ettei ole työtä, rahaa tai kunnollista terveydenhoitoa. Omaan elämäänsä tyytymättömät ovatkin usein tyytymättömiä myös siihen, miten ympäröivä yhteiskunta toimii. Jotkin heistä myös syyttävät "länsimaita" muslimienemmistöisten maiden ongelmista. Ainakin uskonnollisesti aktiivisille islam voi tällöin tarjota vaihtoehdon länsimaiselle kulttuurihegemonialle ja väkivaltainen jihad keinot muslimimaiden ongelmien ratkaisemiseen.

Sirgen ja kumppanien aineisto tarjosi pääosin selkeää tukea heidän mallilleen(*): Vastaajan tyytymättömyys omaan elämään ennusti tyytymättömyyttä myös ympäröivään yhteiskuntaan. Tyytymättömyys yhteiskuntaan puolestaan sai ainakin jotkin vastaajat etsimään syntipukkeja "länsimaista". Tällaiset vastaajat suhtautuivat muita suopeammin uskonnolliseen väkivaltaan -- erityisesti silloin, jos he itse olivat keskimääräistä aktiivisempia uskonnonharjoittajia.

Sirgen ja kumppanien artikkeli tarjoaa myös elämänlaatumalliin perustuvia toimenpide-ehdotuksia: Koska väkivaltaisen jihadismin juurisyynä on artikkelin mukaan yksilön tyytymättömyys omaan elämäänsä, jihadismia voi ehkäistä tukemalla yleistä hyvinvointia muslimien parissa. Kun yksilöllä on mahdollisuus koulutukseen, työhön, asuntoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja kun hänen elämänsä taloudelliset ja sosiaaliset reunaehdot ovat muutenkin kunnossa, ei hänellä ole syytä kanavoida tyytymättömyyttään uskonnolliseen väkivaltaan. Koska uskonnollinen väkivalta näyttäytyy ratkaisuna erityisesti aktiivisille uskonnonharjoittajille, Sirge ja kumppanit suosittelevat artikkelissaan myös yleistä sekularisaatiokasvatusta: muslimienemmistöisten maiden asukkaita pitää heidän mukaansa tukea etsimään ratkaisuja Koraanin sijaan esimerkiksi tieteestä ja teknologiasta.

"Uskonto on ongelma, sekularismi ratkaisu" on minun makuuni vähän turhan yksioikoinen ratkaisu globaaleihin haasteisiin. Uskontotieteilijänä olisin kaivannut hieman monivivahteisempaa pohdintaa uskonnon roolista väkivallan taustatekijänä. Sirge ja kumppanit jättävät pohdinnassaan kokonaan huomiotta esimerkiksi erään kiinnostavan tuloksen, joka heidän omassa analyysissaan ilmenee: Islamin uskonnollisten käytäntöjen (esimerkiksi paaston, rukoilun ja almuveron) tunnollinen ja ahkera harjoittaminen oli yhteydessä väkivallan hyväksymiseen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuna. Uskonnollinen usko (esimerkiksi Jumalaan ja Muhammadin profetiuteen) puolestaan lisäsi kielteisiä asenteita väkivaltaa kohtaan. Hartaimmat uskovat siis tuomitsivat muita useammin uskonnolla perustellun väkivallan.

Sirgen ja kumppanien artikkeli ei tarjoa selitystä tälle paradoksaalisen tuntuiselle tulokselle. Jonkinlaista selitystä voi ehkä etsiä tutkimuksesta, jota olen aiemmin esitellyt tässä blogissa.

Sirgy, M. J., Joshanloo, M., & Estes, R. J. (2019). The Global Challenge of Jihadist Terrorism: A Quality-of-Life Model. Social Indicators Research: An International and Interdisciplinary Journal for Quality-of-Life Measurement, 141(1), 191-215.



(*) (EDIT) Tilastoihmisille tiedoksi, että Sirgen ym. mallien selitysasteet ovat keskimäärin varsin matalia. Länsimaiden syyllistämistä selittävän mallin R^2 on 0.007! Sinälläänhän tämä kertoo lähinnä sen, että tutkitut ilmiöt ovat monimutkaisia ja niihin vaikuttavat monet sellaisetkin tekijät, joita Sirge ym. eivät ole huomioineet. Mutta matalaa selitysastetta olisi kyllä ollut syytä kommentoida jotenkin itse artikkelissakin... Mur!

perjantai 20. joulukuuta 2019

Laadullisesti uskosta luopumisesta


Uskontopsykologit jättivät ateismin ja uskonnottomuuden pitkään lähes kokonaan huomiotta. Viime aikoina kiinnostus aihetta kohtaan on kuitenkin alkanut kasvaa, ja uusia tutkimuksia pulpahtelee kiihtyvää tahtia.

Sergio Pérez ja Frédérique Vallières ovat tutkineet entisten katolisten ja protestanttisten kristittyjen uskostaluopumiskertomuksia laadullisen Grounded Theory -analyysin avulla. Pérezin ja Vallièresin aineistona on ollut uskosta luopuneiden pappien nettitekstejä ja ateistijärjestön kautta värvättyjen ex-uskovien haastatteluja. Pérez ja Vallières ovat lukeneet aineistoaan huolella ja määritelleet jokaisen aineistorivin keskeisen sisällön. Tämän jälkeen he ovat eritelleet erilaisten sisältöjen keskinäisiä suhteita: Millaisia vaikutuksia eri tekijöillä on uskosta luopumiseen? Mitkä tekijät ovat uskosta luopumisen syitä, mitkä taas seurauksia?

Analyysinsa perusteella Pérez ja Vallières muotoilevat yleisen mallin uskosta luopumisesta. Mallin mukaan uskosta luopuminen on tyypillisesti pitkittynyt ja monivaiheinen prosessi, joka etenee uskonnollisuudesta henkisyyden ja agnostisismin kautta kohti ateismia. Aineistossa erottui kolmenlaisia syitä, jotka pitävät prosessia käynnissä: Ensiksi, tutkittavilla oli ollut järkiperäisiä epäilyksiä ja avoimia kysymyksiä, joihin uskonto ei tarjonnut tyydyttäviä vastauksia. Toiseksi, tutkittavat olivat pettyneet uskonnollisten ihmisten ja instituutioiden tekopyhyyteen ja moraalisiin väärinkäytöksiin. Kolmanneksi, uskosta luopuminen oli ollut tutkittaville osa henkilökohtaista kasvua kohti entistä suurempaa onnellisuutta, itsenäisyyttä ja itsen hyväksymistä.

Tartuin Pérezin ja Vallièresin tutkimukseen alun perin siksi, että olen itsekin tutkinut hieman vastaavaa aihetta Grounded Theory -menetelmän avulla: minä ja Atefeh Aghaee julkaisimme viime vuonna iranilaisten ex-muslimien uskostaluopumiskertomuksia koskevan tutkimuksen, jota olen esitellyt tässäkin blogissa. Minun ja Aghaeen tutkimat kertomukset sisälsivät hyvin paljon samoja teemoja kuin Pérezin ja Vallièresin malli. Vaikuttaa siis siltä, että samanlaiset tekijät ajavat kristittyjä ja muslimeita pois uskostaan.

Pérezin ja Vallièresin tutkimus eroaa kuitenkin yhdessä tärkeässä suhteessa omastamme: siinä missä Pérez ja Vallières esittelevät yhden mallin uskosta luopumisesta, minä ja Aghaee esittelemme neljä. Vaikka aineistossamme oli aivan samanlaisia teemoja kuin Pérezin ja Vallièresin aineistossa, minä ja Aghaee totesimme eri teemojen korostuvan erityyppisissä kertomuksissa. Vaikutti esimerkiksi siltä, että järkiperäiset epäilykset olivat yhdentyyppisten kertomusten keskiössä, kun taas toiset kertomukset painottivat pettymystä uskonnollisiin ihmisiin.

Minä ja Aghaee päädyimme toisenlaisiin tuloksiin kuin Pérez ja Vallières, koska täydensimme Grounded Theory -analyysia toisella metodilla, tilastollisella ryhmittely- eli klusterianalyysilla. En tiedä, että näitä kahta menetelmää olisi aikaisemmin yhdistetty vastaavalla tavalla, joten olen kirjoittanut erillisen metodologisen jutun, jossa esittelen analyysiprosessimme etenemistä.

Kun kerroin menetelmästämme eräille kollegoille, he olivat hyvin kiinnostuneita ja halusivat tietää, mitä lisäarvoa klusterointialgoritmi toi analyysiin. Kuten ryhmittelyanalyysia koskevassa jutussani selitän, oli klusterointialgoritmin ansiota, että ylipäätään pystyimme erottamaan eri kertomustyypit toisistaan. Kertomustyyppien keskinäiset erot olivat ennen kaikkea painotuseroja: samoja teemoja esiintyi kaikenlaisissa kertomuksissa, mutta eri kertomustyypit korostivat eri asioita. Kertomustyyppien välinen ero ei siis ollut niinkään laadullinen vaan määrällinen. Siksi määrällinen menetelmä tunnisti sen laadullista paremmin.

torstai 19. joulukuuta 2019

"Musliminuorten moninaiset identiteetit" (Siirtolaisuus-Migration 4/2019)

Uusi Siirtolaisuus-Migration ilmestyi ja sen mukana oma juttuni musliminuorten identiteeteistä. 

"Osa nuorista muslimeista, ehkä erityisesti uskonnolliset aktiivit, samaistuvat ennen kaikkea kansainväliseen muslimiyhteisöön ja haluavat siksi puhdistaa islamin paikallisista perinteistä, jotka usein leimaavat heidän vanhempiensa uskonnonharjoitusta. Osa musliminuorista, ehkä jopa uskonnollisesti vähemmän aktiivinen enemmistö, puolestaan kokee islamin etupäässä osana suvun tapakulttuuria ja jatkaa siksi vanhempiensa uskonnollista perinnettä sitä sen kummemmin kyseenalaistamatta. Ja onpa niitäkin nuoria muslimeita, jotka hylkäävät islamin kokonaan ja päätyvät joko jonkin toisen uskontoperinteen kannattajiksi tai kokonaan uskonnottomiksi." 

Pauha, T. (2019). Musliminuorten moninaiset identiteetit. Siirtolaisuus-Migration, 45(4), 10-13.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Mitä karma on (noin niinku psykologisesti)?


Cindel J. M. Whiten, Ara Norenzayanin ja Mark Schallerin artikkeli ”The Content and Correlates of Belief in Karma Across Cultures” ei ensivilkaisulla vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta. Artikkeli esittelee kysymyssarjan, jolla mitataan uskoa karman lakiin – siis siihen, että hyvät teot palkitaan ja pahat teot rangaistaan joko tässä tai tulevassa elämässä. En itse ole kovinkaan kiinnostunut psykologisten mittarien suunnittelusta, ja ajattelinkin aluksi jättää artikkelin kokonaan väliin. Ara Norenzayan on kuitenkin aiemmin kirjoittanut vaikka mitä kiinnostavaa, ja päätin siksi antaa tällekin jutulle mahdollisuuden. Enkä katunut. Mittarisuunnittelun ohella artikkeli käsittelee nimittäin myös toista, huomattavan kiinnostavaa teemaa: onko usko karman lakiin vain yksi kulttuurispesifi ilmentymä yleisinhimillisestä tarpeesta uskoa, että oikeus toteutuu – että hyville ihmisille käy hyvin ja pahoille huonosti? Eli synnyttääkö tarve uskoa oikeudenmukaiseen maailmaan yhdessä kulttuurissa karmauskoa ja toisessa kulttuurissa esimerkiksi uskon Jumalan viimeisen tuomioon? Vai onko karmausko sen sijaan oma ilmiönsä, jota ei voi kokonaan selittää muilla psykologisilla ilmiöillä ja tarpeilla?

White, Norenzayan ja Schaller tarkastelevat oman karmauskomittarinsa yhteyksiä muita uskomuksia mittaaviin kysymyksiin ja toteavat, että karmaan uskovat ovat muita taipuvaisempia uskomaan myös oikeuden toteutumiseen ja erilaisiin yliluonnollisina pidettyihin ilmiöihin. Karmaan uskominen oli yhteydessä muun muassa henkisyyteen, jumalauskoon ja käsitykseen maailman perimmäisestä oikeudenmukaisuudesta. Karmausko ei kuitenkaan kokonaan selittynyt näillä muilla uskomuksilla, vaan tutkijoiden mukaan ”karmausko on käsitteellisesti omaleimainen psykologinen rakenne, joka ei ole pelkistettävissä yhdistelmäksi muita yliluonnollisia uskomuksia, oikeudenmukaisuuteen liittyviä uskomuksia ja altistumista tietyille kulttuurisille perinteille.”[1] Karma sisältää ajatuksen siitä, että pahasta teosta voi seurata rangaistus vasta pitkän ajan päästä (jopa tulevassa elämässä) eikä teolla ja seurauksella välttämättä ole mitään ilmeistä syy-yhteyttä. Tämä erottaa karmauskon monista maallisemmista oikeuskäsityksistä. Karma ei myöskään edellytä Jumalaa tai muuta persoonallista toimijaa, jonka vastuulla palkitseminen tai rankaiseminen on; karma on yliluonnollinen voima, joka muistuttaa enemmän luonnonlakia kuin juutalais-kristillisen perinteen kaikkivoipaa tuomaria.  

Tutkimuksen aineisto oli kerätty Kanadasta, Intiasta ja Yhdysvalloista. Kuten oli odotettavaa, karmaan uskottiin vahvemmin Intiassa kuin Pohjois-Amerikassa ja enemmän ”karmisten uskontojen” (eli hindujen, buddhalaisten ja sikhien) kuin kristittyjen ja ateistien parissa. Tutkimuksessa todettiin myös, että karmisten uskontojen kannattajat uskoivat sitä voimakkaammin karmaan, mitä enemmän he osallistuivat uskonnollisiin toimituksiin ja mitä uskonnollisempina he pitivät itseään. Kristittyjen parissa uskonnollisuuden ja karmauskon välinen yhteys oli päinvastainen: muita vakaumuksellisemmat kristityt olivat myös muita vähemmän taipuvaisia uskomaan karmaan. Tutkimuksen perusteella usko karman voimaan riippuu pitkälti sosiaalisista vaikutteista, ja karmaan uskovilla olikin usein lähipiirissään muita, jotka jakoivat saman uskomuksen.




[1] ”[B]elief in Karma is a conceptually unique psychological construct that is not simply reducible to a combination of justice beliefs, supernatural beliefs, and exposure to specific cultural traditions.”

torstai 14. marraskuuta 2019

Islam on paastoa, punk rockia ja pyhiinvaellusta

(Teksti on julkaistu aiemmin AntroBlogissa 7.11.2019.)

Suomalaisilla on jopa Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen yleinen käsitys siitä, ettei islam sovi yhteen heidän kulttuurinsa kanssa. Ristiriitaa voi yrittää ratkaista, jos suhtautuu uskontoon ja kulttuuriin pakettien sijasta koreina.

Laajoihin väestötutkimuksiin erikoistunut tutkimuslaitos Pew julkaisi viime vuonna eurooppalaisten uskontoasenteita koskevan raportin, joka herätti verrattain paljon huomiota suomalaisissa tiedotusvälineissä. Raportin mukaan kaikkiaan 62 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että islam ja suomalainen kulttuuri ovat keskenään yhteensopimattomia. Pew:n tutkimus toteutettiin Suomen lisäksi yhteensä 14 Pohjois- ja Länsi-Euroopan maassa, mutta käsitys islamin ja kansallisen kulttuurin perimmäisestä ristiriidasta ei ollut missään niin yleinen kuin Suomessa. Mutta mitä oikeastaan ovat islam ja suomalainen kulttuuri?

Olen viime aikoina käynyt kouluttamassa muun muassa järjestöjen sekä opetus- ja sosiaalitoimen työntekijöitä teemoista, jotka liittyvät uskontojen ja kulttuurien kohtaamiseen. Koulutuksia varten olen kehitellyt hyvää metaforaa, jonka kautta lähestyä uskontoa ja muita kulttuurisia järjestelmiä, ja olen päätynyt vertaamaan uskontoa yhtäältä ”pakettiin” ja toisaalta ”koriin”. Ajatuksen korista olen lainannut ruotsalaiselta uskontotieteilijältä, Jan Hjärpeltä, mutta paketti on oma lisäykseni. Olen itse ennen kaikkea islam-tutkija, joten esittelen seuraavaksi paketin ja korin metaforaa käyttäen esimerkkinä islamia. Metafora pätee kuitenkin yhtä lailla myös muihin uskontoihin ja kulttuurisiin järjestelmiin, esimerkiksi suomalaisuuteen.

Kahdenlaiset käsitykset islamista 


Islam on sekä muslimien että ei-muslimien yleisissä mielikuvissa usein kuin lahjapaketti, jonka henkilö saa syntyessään tai kääntyessään muslimiksi. Lahjapaketti on huolellisesti pakattu käärepaperiin ja sen sisälle on siististi aseteltu kaikki ne asiat, joita muslimina elämiseen tarvitaan. Paketti sisältää tietyt vakiintuneet opit, uskomukset ja käytännöt: Jumalan ykseyden, paaston, pyhiinvaelluksen ja niin edelleen. Elääkseen muslimina henkilön täytyy vain avata paketti ja ottaa sen sisällöt käyttöön omassa elämässään.

Mielikuva islamista pakettina ei kuitenkaan tee oikeutta islamilaisten perinteiden monimuotoisuudelle. Islam on tarkoittanut ja tarkoittaa hyvin eri asioita eri aikoina, eri paikoissa ja eri ihmisille.

Islamin moninaisuudesta puhuttaessa on tavallista viitata sen eri suuntauksiin: shiialaisuuteen, suufilaisuuteen, salafismiin ja niin edelleen. Tämä on toki yksi puoli asiasta, mutta ei itsessään vielä riitä; yhden suuntauksen sisälläkin voi olla lukemattomia tapoja suhtautua uskontoon.

Islam merkitsee eri asioita eri ihmisille, koska ihmiset hakevat erilaisia asioita uskonnosta. Yhdelle islam on osa perheen ja suvun tapakulttuuria, toiselle taas hyvin henkilökohtainen suhde korkeampaan voimaan. Kolmas näkee islamissa tiekartan kohti maanpäällistä ihanneyhteiskuntaa, neljäs puolestaan lupauksen oikeuden voitosta tuonpuoleisessa. Kaikki heistä voivat rakentaa maailmankatsomustaan islamilaisista aineksista. Ainekset saattavat kuitenkin olla varsin erilaisia, eikä tietty ”standardoitu” uskonnollinen paketti vastaisi kaikkien muslimien uskonnollisiin tarpeisiin.

Islamia kannattaakin paketin sijasta ajatella korina. Se on täynnä sekalaisia tarinoita, rituaaleja, tapoja, symboleita, moraalinormeja ja oppeja – kaikkea sitä, mitä islamin puitteissa on eri aikoina ja eri puolilla maailmaa tehty ja ajateltu. Korissa on koronottokielto, kaksitoista imaamia ja seitsemän taivasta. Siellä on viinirunoja ja hiphopia, ajatollah Khomeini ja Miss USA 2010, Helvetti ja halal-liha. Koriin myös kulkeutuu kaiken aikaa uusia asioita. Esimerkiksi islamilainen punk rock eli niin sanottu taqwacore on ollut korissa vasta muutamia vuosikymmeniä.

Tulkinnoille avoin kori 


Toisin kuin paketti, kori on päältä avoin. Siksi sitä ei tarvitse ottaa kokonaan itselleen, vaan voi kurkistaa sisälle ja poimia korista vain joitain yksittäisiä asioita. Voi ottaa päähuivin, mutta jättää moniavioisuuden koriin. Jotkut asiat ovat korin päällä, ja siten helppoja poimia. Toiset asiat ovat ehkä jo vuosisatoja olleet korin pohjalla, piilossa kaiken muun alla. Ne ovat ehkä unohdettuja, mutta siitä huolimatta osa islamilaista kulttuurihistoriaa. Monikaan ei taida tietää, että sielunvaellus on ollut osa eräiden islamilaisten ajattelijoiden oppia ja sitä kannattavat edelleen esimerkiksi Syyrian alaviitit.

Jotkin islamilaisen korin sisällöt ovat ristiriidassa keskenään. Korista löytyy esimerkiksi aineksia sekä vihan lietsomiseen että rauhan rakentamiseen eri uskontojen välillä.

Toisin kuin uskontokriitikot usein ajattelevat, uskontoperinteen ja esimerkiksi pyhien tekstien sisäiset ristiriidat eivät ole niinkään uhka uskonnolle kuin sen elinehto. Jos pyhät kirjoitukset eivät sisältäisi ristiriitaisia ajatuksia, ne tuskin kestäisivät aikaa kovin hyvin. Raamatulla on aikoinaan puolustettu orjuutta, mutta kun yleinen mielipide on kääntynyt orjuutta vastaan, samat tekstit on valjastettu uuteen käyttöön ja niistä on löydetty perusteet yleisille ihmisoikeuksille. Raamattu on säilyttänyt käyttökelpoisuutensa, koska sen sanoma on pystytty tulkitsemaan uudelleen muuttuneeseen maailmaan sopivalla tavalla. Tämä tuskin onnistuisi, jos Raamatun sanoma orjuudesta olisi hyvin yksiselitteinen.

Samasta syystä ristiriitaiset sisällöt eivät ole ongelma islamilaiselle korille. Päinvastoin, juuri perinteen sisäiset ristiriidat mahdollistavat sen tulkitsemisen uudelleen, kun olosuhteet ympärillä muuttuvat. Jokaisen on mahdollista poimia ristiriitaisten ainesten joukosta ne, jotka parhaimmin vastaavat oman tilanteen vaatimuksiin.

Sellaista ihmistä tuskin onkaan, joka olisi ottanut itselleen aivan kaiken korista löytyvän. Jokaisella muslimilla on oma kokoelmansa asioita, joiden juuri hän katsoo kuuluvan todelliseen islamiin. Muslimilla on myös täysi oikeus pitää omaa kokoelmaansa todellisena islamina, koska hän voi vedota Jumalaan uskonnollisen totuuden takaajana. Uskonnontutkija ei voi ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon eikä muihin uskonnollisiin totuusväittämiin, eikä uskonnontutkijalla siksi ole mitään objektiivista kriteeriä, jolla luokitella korin sisältöjä todellisen islamin piiriin tai sen ulkopuolelle. Muslimilla on toisin sanoen peruste suhtautua islamiin pakettina, mutta uskonnontutkijalla tällaista perustetta ei ole.

Kori työtä ohjaavana metaforana 


”Islamilainen kori” voi olla hyödyllinen työtä ohjaava mielikuva esimerkiksi sosiaali- ja opetusalojen ammattilaisille tai uskonnon parissa toimiville viranomaisille. Mielikuva suuntaa huomion islamilaisen perinteen moninaisuuteen, ja auttaa kyseenalaistamaan liian laajoja yleistyksiä. Kun islam nähdään korina, on helpompi muistaa, että esimerkiksi mediassa eniten näkyvien islamin ilmentymien lisäksi on olemassa myös toisenlaisia muslimeita ja toisenlaisia islameita.

Ajatus korista myös mahdollistaa islamiin liittyvien kysymysten käsittelyn ilman, että tarvitsee suhtautua joko kokonaisvaltaisen torjuvasti tai kokonaisvaltaisen hyväksyvästi kaikkeen islamiin liittyvään. Jos islam olisi kuin lahjapaketti, se olisi pakko ottaa vastaan tai hylätä kokonaisuudessaan. Korin sisältöjä sen sijaan voi arvioida yksittäin. Itse esimerkiksi suhtaudun yksiselitteisen kielteisesti naisten sukuelinten silpomiseen, jota tietyissä osissa muslimienemmistöistä maailmaa perustellaan uskonnolla, ja joka sikäli kuuluu islamilaiseen koriin. Toiset asiat korissa, esimerkiksi eräät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, ovat mielestäni sitä vastoin oikein positiivisia ja kannatettavia.

Kahden korin äärellä 


Entäpä sitten se islamin ja suomalaisen kulttuurin ristiriita? Tutkin väitöskirjassani nuoria muslimeita ja ajatuksia, joita heillä on islamista ja suomalaisuudesta. Tutkimukseeni osallistuneet nuoret yhdistivät suomalaisuuteen asioita, joihin heidän on muslimeina vaikea samaistua. Tällaisia olivat esimerkiksi kristinusko ja runsas päihteiden käyttö. Samalla nuoret näkivät suomalaisuudessa myös puolia, joita he mieluusti omaksuivat omaan elämäänsä.

Tutkimani nuoret puhuivat paljon siitä, kuinka he haluavat olla luomassa ”suomalaista islamia”. He ikään kuin penkoivat suomalaisuuden koria ja etsivät sieltä aineksia, joista rakentaa omaa tapaa olla sekä suomalainen että muslimi. Juopottelu ja kristinusko saivat jäädä koriin – sauna, rauha ja luontoarvot sen sijaan poimittiin osaksi omaa elämäntapaa.

Vaikuttaa siltä, että suomalaisuuden korissa ja islamilaisessa korissa on joitain asioita, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi humalahakuinen juominen ja viinikielto eivät oikein istu yhteen. Ristiriidat voi kuitenkin jättää koreihin. Suomalaisuuden ja islamin koreissa kyllä riittää muitakin asioita, joista rakentaa identiteettiä. Onpa korien sisällöissä jopa paljon samaa. Tutkimani nuoret näkivät esimerkiksi vaatimattomuuden ja vastaavat hyveet yhteisinä sekä suomalaisuudelle että islamille.

Itse pidän lähtökohtaisesti hyvänä, jos kulttuurin tai uskonnon kori sisältää identiteetin rakennusaineita mahdollisimman monenlaisille ihmisille. Siksi suomalaisuuden kori, jossa on sekä Kari Tapion Olen suomalainen että Kingfishin JustSeSomali, on mielestäni parempi kuin suomalaisuuden kori, jossa on vain toinen niistä.

tiistai 1. lokakuuta 2019

Kristinusko ja ilmastonmuutos


Uskontoekologia on uskontotieteen tutkimusala, joka selvittää uskonnon ja luonnonympäristön vuorovaikutussuhteita. Vaikutukset voivat kulkea kumpaankin suuntaan: yhtäältä luontoympäristöllä on vaikutusta uskonnonharjoitukseen, toisaalta taas uskonto vaikuttaa esimerkiksi ihmisten luontosuhteeseen ja sitä kautta luontoon.

Eräs uskontoekologian klassikkoteksti on Lynn Whiten artikkeli ”The Historical Roots of Our Ecologic Crisis”, joka julkaistiin Science-lehdessä vuonna 1967. Artikkeli syyttää oman aikansa ympäristöongelmista ennen kaikkea kristinuskoa, joka Whiten mielestä on ”kaikista ihmiskeskeisin uskonto maailmanhistoriassa” (”the most anthropocentric religion the world has seen”). Ihminen on kristillisen käsityksen mukaan luotu Jumalan kuvaksi, mikä asettaa hänet koko muun luomakunnan yläpuolelle ja antaa siten oikeutuksen luonnon riistämiseen.

Aivan hiljattain osuin itse herätyskristilliseen nettikeskusteluun, jossa viitattiin kintaalla koko ilmastonmuutokselle. Ilmastonmuutoksen torjumista pidettiin turhana, koska maailmanloppu tulee kuitenkin. Erään keskustelijan sanoin: ”Tämän maailman tuhoa ei voi välttää, se tulee kun sen aika on. Kaikki tuo liittyy Raamatun ilmestyskirjan tapahtumiin.”

Kristinuskolla voidaan siis perustella välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan ja suoranaista luonnon hyväksikäyttöä. Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Faith Shinin ja Jesse L. Prestonin mukaan kristillinen perinne tuntee ainakin kaksi eri tapaa suhtautua luontoon: Yhtäältä voidaan korostaa ihmisen hallintavaltaa luonnosta ja pitää ihmistä ”luomakunnan kruununa”, jolla on oikeus hyödyntää luonnonvaroja oman halunsa mukaan. Toisaalta taas ihminen voidaan nähdä Jumalan ”tilanhoitajana”, jonka tehtävänä on pitää huolta Herransa luomistyöstä. Omassa tutkimuksessaan Shin ja Preston ovat selvittäneet, ovatko nämä kaksi erilaista käsitystä yhteydessä erilaisiin asenteisiin ilmastonmuutosta kohtaan. Entä voidaanko uskonnollisia käsityksiä muuttamalla vaikuttaa myös ihmisten halukkuuteen toimia ilmastonmuutosta vastaan?

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin yhteensä 292 miehen ja naisen uskonnollisia käsityksiä ja ilmastonmuutokseen liittyviä asenteita. Tuloksena oli, että ihmisen hallintavaltaa korostava käsitys ihmisestä luomakunnan kruununa ennakoi keskimääräistä vähäisempää halua puuttua ilmastonmuutokseen tai luonnonvarojen liikakäyttöön. Käsitys ihmisestä Jumalan tilanhoitajana puolestaan oli yhteydessä huoleen luonnon tilasta.

Tutkimuksen kahdessa seuraavassa vaiheessa selvitettiin, voidaanko ihmisten ympäristöasenteisiin vaikuttaa uskonnollisilla viesteillä. Tutkimuksessa otettiin huomioon sekä pyhien kirjoitusten (Raamatun) että uskonnollisten johtajien (Paavin) vaikutus. Lopputuloksena oli, että tilanhoitajaetiikkaa korostavien Raamatun katkelmien tai Paavin kiertokirjeiden lukeminen lisäsi vastuuntunnetta ympäristöstä ja halua toimia sen suojelemiseksi. Ihmisen hallintavaltaa korostavat tekstit eivät puolestaan vaikuttaneet ympäristöasenteisiin. Tutkijat selittävät jälkimmäistä tulosta ympäristöasenteiden ja hallintavaltaa korostavien uskonnollisten käsitysten yleisellä tasolla: Käsitykset ihmisestä luomakunnan kruununa ovat yleisesti niin epäsuosittuja, että niitä voi olla hankala kokeellisesti vahvistaa. Keskivertoväestön ympäristöhuolet voivat puolestaan olla niin voimakkaita, että niiden vähentäminen ei myöskään onnistu ihan noin vain.

Shinin ja Prestonin mukaan tutkimuksen viesti on positiivinen: Uskonnolliset johtajat voivat vaikuttaa kannattajiensa ympäristöasenteisiin korostamalla ihmisten vastuuta luonnon tilasta. Yksilötasolla vaikutukset eivät ole suuren suuria, mutta pienikin muutos miljoonien kristittyjen asenteissa on merkittävä koko maailman kannalta.