torstai 14. marraskuuta 2019

Islam on paastoa, punk rockia ja pyhiinvaellusta

(Teksti on julkaistu aiemmin AntroBlogissa 7.11.2019.)

Suomalaisilla on jopa Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen yleinen käsitys siitä, ettei islam sovi yhteen heidän kulttuurinsa kanssa. Ristiriitaa voi yrittää ratkaista, jos suhtautuu uskontoon ja kulttuuriin pakettien sijasta koreina.

Laajoihin väestötutkimuksiin erikoistunut tutkimuslaitos Pew julkaisi viime vuonna eurooppalaisten uskontoasenteita koskevan raportin, joka herätti verrattain paljon huomiota suomalaisissa tiedotusvälineissä. Raportin mukaan kaikkiaan 62 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että islam ja suomalainen kulttuuri ovat keskenään yhteensopimattomia. Pew:n tutkimus toteutettiin Suomen lisäksi yhteensä 14 Pohjois- ja Länsi-Euroopan maassa, mutta käsitys islamin ja kansallisen kulttuurin perimmäisestä ristiriidasta ei ollut missään niin yleinen kuin Suomessa. Mutta mitä oikeastaan ovat islam ja suomalainen kulttuuri?

Olen viime aikoina käynyt kouluttamassa muun muassa järjestöjen sekä opetus- ja sosiaalitoimen työntekijöitä teemoista, jotka liittyvät uskontojen ja kulttuurien kohtaamiseen. Koulutuksia varten olen kehitellyt hyvää metaforaa, jonka kautta lähestyä uskontoa ja muita kulttuurisia järjestelmiä, ja olen päätynyt vertaamaan uskontoa yhtäältä ”pakettiin” ja toisaalta ”koriin”. Ajatuksen korista olen lainannut ruotsalaiselta uskontotieteilijältä, Jan Hjärpeltä, mutta paketti on oma lisäykseni. Olen itse ennen kaikkea islam-tutkija, joten esittelen seuraavaksi paketin ja korin metaforaa käyttäen esimerkkinä islamia. Metafora pätee kuitenkin yhtä lailla myös muihin uskontoihin ja kulttuurisiin järjestelmiin, esimerkiksi suomalaisuuteen.

Kahdenlaiset käsitykset islamista 


Islam on sekä muslimien että ei-muslimien yleisissä mielikuvissa usein kuin lahjapaketti, jonka henkilö saa syntyessään tai kääntyessään muslimiksi. Lahjapaketti on huolellisesti pakattu käärepaperiin ja sen sisälle on siististi aseteltu kaikki ne asiat, joita muslimina elämiseen tarvitaan. Paketti sisältää tietyt vakiintuneet opit, uskomukset ja käytännöt: Jumalan ykseyden, paaston, pyhiinvaelluksen ja niin edelleen. Elääkseen muslimina henkilön täytyy vain avata paketti ja ottaa sen sisällöt käyttöön omassa elämässään.

Mielikuva islamista pakettina ei kuitenkaan tee oikeutta islamilaisten perinteiden monimuotoisuudelle. Islam on tarkoittanut ja tarkoittaa hyvin eri asioita eri aikoina, eri paikoissa ja eri ihmisille.

Islamin moninaisuudesta puhuttaessa on tavallista viitata sen eri suuntauksiin: shiialaisuuteen, suufilaisuuteen, salafismiin ja niin edelleen. Tämä on toki yksi puoli asiasta, mutta ei itsessään vielä riitä; yhden suuntauksen sisälläkin voi olla lukemattomia tapoja suhtautua uskontoon.

Islam merkitsee eri asioita eri ihmisille, koska ihmiset hakevat erilaisia asioita uskonnosta. Yhdelle islam on osa perheen ja suvun tapakulttuuria, toiselle taas hyvin henkilökohtainen suhde korkeampaan voimaan. Kolmas näkee islamissa tiekartan kohti maanpäällistä ihanneyhteiskuntaa, neljäs puolestaan lupauksen oikeuden voitosta tuonpuoleisessa. Kaikki heistä voivat rakentaa maailmankatsomustaan islamilaisista aineksista. Ainekset saattavat kuitenkin olla varsin erilaisia, eikä tietty ”standardoitu” uskonnollinen paketti vastaisi kaikkien muslimien uskonnollisiin tarpeisiin.

Islamia kannattaakin paketin sijasta ajatella korina. Se on täynnä sekalaisia tarinoita, rituaaleja, tapoja, symboleita, moraalinormeja ja oppeja – kaikkea sitä, mitä islamin puitteissa on eri aikoina ja eri puolilla maailmaa tehty ja ajateltu. Korissa on koronottokielto, kaksitoista imaamia ja seitsemän taivasta. Siellä on viinirunoja ja hiphopia, ajatollah Khomeini ja Miss USA 2010, Helvetti ja halal-liha. Koriin myös kulkeutuu kaiken aikaa uusia asioita. Esimerkiksi islamilainen punk rock eli niin sanottu taqwacore on ollut korissa vasta muutamia vuosikymmeniä.

Tulkinnoille avoin kori 


Toisin kuin paketti, kori on päältä avoin. Siksi sitä ei tarvitse ottaa kokonaan itselleen, vaan voi kurkistaa sisälle ja poimia korista vain joitain yksittäisiä asioita. Voi ottaa päähuivin, mutta jättää moniavioisuuden koriin. Jotkut asiat ovat korin päällä, ja siten helppoja poimia. Toiset asiat ovat ehkä jo vuosisatoja olleet korin pohjalla, piilossa kaiken muun alla. Ne ovat ehkä unohdettuja, mutta siitä huolimatta osa islamilaista kulttuurihistoriaa. Monikaan ei taida tietää, että sielunvaellus on ollut osa eräiden islamilaisten ajattelijoiden oppia ja sitä kannattavat edelleen esimerkiksi Syyrian alaviitit.

Jotkin islamilaisen korin sisällöt ovat ristiriidassa keskenään. Korista löytyy esimerkiksi aineksia sekä vihan lietsomiseen että rauhan rakentamiseen eri uskontojen välillä.

Toisin kuin uskontokriitikot usein ajattelevat, uskontoperinteen ja esimerkiksi pyhien tekstien sisäiset ristiriidat eivät ole niinkään uhka uskonnolle kuin sen elinehto. Jos pyhät kirjoitukset eivät sisältäisi ristiriitaisia ajatuksia, ne tuskin kestäisivät aikaa kovin hyvin. Raamatulla on aikoinaan puolustettu orjuutta, mutta kun yleinen mielipide on kääntynyt orjuutta vastaan, samat tekstit on valjastettu uuteen käyttöön ja niistä on löydetty perusteet yleisille ihmisoikeuksille. Raamattu on säilyttänyt käyttökelpoisuutensa, koska sen sanoma on pystytty tulkitsemaan uudelleen muuttuneeseen maailmaan sopivalla tavalla. Tämä tuskin onnistuisi, jos Raamatun sanoma orjuudesta olisi hyvin yksiselitteinen.

Samasta syystä ristiriitaiset sisällöt eivät ole ongelma islamilaiselle korille. Päinvastoin, juuri perinteen sisäiset ristiriidat mahdollistavat sen tulkitsemisen uudelleen, kun olosuhteet ympärillä muuttuvat. Jokaisen on mahdollista poimia ristiriitaisten ainesten joukosta ne, jotka parhaimmin vastaavat oman tilanteen vaatimuksiin.

Sellaista ihmistä tuskin onkaan, joka olisi ottanut itselleen aivan kaiken korista löytyvän. Jokaisella muslimilla on oma kokoelmansa asioita, joiden juuri hän katsoo kuuluvan todelliseen islamiin. Muslimilla on myös täysi oikeus pitää omaa kokoelmaansa todellisena islamina, koska hän voi vedota Jumalaan uskonnollisen totuuden takaajana. Uskonnontutkija ei voi ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon eikä muihin uskonnollisiin totuusväittämiin, eikä uskonnontutkijalla siksi ole mitään objektiivista kriteeriä, jolla luokitella korin sisältöjä todellisen islamin piiriin tai sen ulkopuolelle. Muslimilla on toisin sanoen peruste suhtautua islamiin pakettina, mutta uskonnontutkijalla tällaista perustetta ei ole.

Kori työtä ohjaavana metaforana 


”Islamilainen kori” voi olla hyödyllinen työtä ohjaava mielikuva esimerkiksi sosiaali- ja opetusalojen ammattilaisille tai uskonnon parissa toimiville viranomaisille. Mielikuva suuntaa huomion islamilaisen perinteen moninaisuuteen, ja auttaa kyseenalaistamaan liian laajoja yleistyksiä. Kun islam nähdään korina, on helpompi muistaa, että esimerkiksi mediassa eniten näkyvien islamin ilmentymien lisäksi on olemassa myös toisenlaisia muslimeita ja toisenlaisia islameita.

Ajatus korista myös mahdollistaa islamiin liittyvien kysymysten käsittelyn ilman, että tarvitsee suhtautua joko kokonaisvaltaisen torjuvasti tai kokonaisvaltaisen hyväksyvästi kaikkeen islamiin liittyvään. Jos islam olisi kuin lahjapaketti, se olisi pakko ottaa vastaan tai hylätä kokonaisuudessaan. Korin sisältöjä sen sijaan voi arvioida yksittäin. Itse esimerkiksi suhtaudun yksiselitteisen kielteisesti naisten sukuelinten silpomiseen, jota tietyissä osissa muslimienemmistöistä maailmaa perustellaan uskonnolla, ja joka sikäli kuuluu islamilaiseen koriin. Toiset asiat korissa, esimerkiksi eräät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, ovat mielestäni sitä vastoin oikein positiivisia ja kannatettavia.

Kahden korin äärellä 


Entäpä sitten se islamin ja suomalaisen kulttuurin ristiriita? Tutkin väitöskirjassani nuoria muslimeita ja ajatuksia, joita heillä on islamista ja suomalaisuudesta. Tutkimukseeni osallistuneet nuoret yhdistivät suomalaisuuteen asioita, joihin heidän on muslimeina vaikea samaistua. Tällaisia olivat esimerkiksi kristinusko ja runsas päihteiden käyttö. Samalla nuoret näkivät suomalaisuudessa myös puolia, joita he mieluusti omaksuivat omaan elämäänsä.

Tutkimani nuoret puhuivat paljon siitä, kuinka he haluavat olla luomassa ”suomalaista islamia”. He ikään kuin penkoivat suomalaisuuden koria ja etsivät sieltä aineksia, joista rakentaa omaa tapaa olla sekä suomalainen että muslimi. Juopottelu ja kristinusko saivat jäädä koriin – sauna, rauha ja luontoarvot sen sijaan poimittiin osaksi omaa elämäntapaa.

Vaikuttaa siltä, että suomalaisuuden korissa ja islamilaisessa korissa on joitain asioita, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi humalahakuinen juominen ja viinikielto eivät oikein istu yhteen. Ristiriidat voi kuitenkin jättää koreihin. Suomalaisuuden ja islamin koreissa kyllä riittää muitakin asioita, joista rakentaa identiteettiä. Onpa korien sisällöissä jopa paljon samaa. Tutkimani nuoret näkivät esimerkiksi vaatimattomuuden ja vastaavat hyveet yhteisinä sekä suomalaisuudelle että islamille.

Itse pidän lähtökohtaisesti hyvänä, jos kulttuurin tai uskonnon kori sisältää identiteetin rakennusaineita mahdollisimman monenlaisille ihmisille. Siksi suomalaisuuden kori, jossa on sekä Kari Tapion Olen suomalainen että Kingfishin JustSeSomali, on mielestäni parempi kuin suomalaisuuden kori, jossa on vain toinen niistä.

tiistai 1. lokakuuta 2019

Kristinusko ja ilmastonmuutos


Uskontoekologia on uskontotieteen tutkimusala, joka selvittää uskonnon ja luonnonympäristön vuorovaikutussuhteita. Vaikutukset voivat kulkea kumpaankin suuntaan: yhtäältä luontoympäristöllä on vaikutusta uskonnonharjoitukseen, toisaalta taas uskonto vaikuttaa esimerkiksi ihmisten luontosuhteeseen ja sitä kautta luontoon.

Eräs uskontoekologian klassikkoteksti on Lynn Whiten artikkeli ”The Historical Roots of Our Ecologic Crisis”, joka julkaistiin Science-lehdessä vuonna 1967. Artikkeli syyttää oman aikansa ympäristöongelmista ennen kaikkea kristinuskoa, joka Whiten mielestä on ”kaikista ihmiskeskeisin uskonto maailmanhistoriassa” (”the most anthropocentric religion the world has seen”). Ihminen on kristillisen käsityksen mukaan luotu Jumalan kuvaksi, mikä asettaa hänet koko muun luomakunnan yläpuolelle ja antaa siten oikeutuksen luonnon riistämiseen.

Aivan hiljattain osuin itse herätyskristilliseen nettikeskusteluun, jossa viitattiin kintaalla koko ilmastonmuutokselle. Ilmastonmuutoksen torjumista pidettiin turhana, koska maailmanloppu tulee kuitenkin. Erään keskustelijan sanoin: ”Tämän maailman tuhoa ei voi välttää, se tulee kun sen aika on. Kaikki tuo liittyy Raamatun ilmestyskirjan tapahtumiin.”

Kristinuskolla voidaan siis perustella välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan ja suoranaista luonnon hyväksikäyttöä. Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Faith Shinin ja Jesse L. Prestonin mukaan kristillinen perinne tuntee ainakin kaksi eri tapaa suhtautua luontoon: Yhtäältä voidaan korostaa ihmisen hallintavaltaa luonnosta ja pitää ihmistä ”luomakunnan kruununa”, jolla on oikeus hyödyntää luonnonvaroja oman halunsa mukaan. Toisaalta taas ihminen voidaan nähdä Jumalan ”tilanhoitajana”, jonka tehtävänä on pitää huolta Herransa luomistyöstä. Omassa tutkimuksessaan Shin ja Preston ovat selvittäneet, ovatko nämä kaksi erilaista käsitystä yhteydessä erilaisiin asenteisiin ilmastonmuutosta kohtaan. Entä voidaanko uskonnollisia käsityksiä muuttamalla vaikuttaa myös ihmisten halukkuuteen toimia ilmastonmuutosta vastaan?

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin yhteensä 292 miehen ja naisen uskonnollisia käsityksiä ja ilmastonmuutokseen liittyviä asenteita. Tuloksena oli, että ihmisen hallintavaltaa korostava käsitys ihmisestä luomakunnan kruununa ennakoi keskimääräistä vähäisempää halua puuttua ilmastonmuutokseen tai luonnonvarojen liikakäyttöön. Käsitys ihmisestä Jumalan tilanhoitajana puolestaan oli yhteydessä huoleen luonnon tilasta.

Tutkimuksen kahdessa seuraavassa vaiheessa selvitettiin, voidaanko ihmisten ympäristöasenteisiin vaikuttaa uskonnollisilla viesteillä. Tutkimuksessa otettiin huomioon sekä pyhien kirjoitusten (Raamatun) että uskonnollisten johtajien (Paavin) vaikutus. Lopputuloksena oli, että tilanhoitajaetiikkaa korostavien Raamatun katkelmien tai Paavin kiertokirjeiden lukeminen lisäsi vastuuntunnetta ympäristöstä ja halua toimia sen suojelemiseksi. Ihmisen hallintavaltaa korostavat tekstit eivät puolestaan vaikuttaneet ympäristöasenteisiin. Tutkijat selittävät jälkimmäistä tulosta ympäristöasenteiden ja hallintavaltaa korostavien uskonnollisten käsitysten yleisellä tasolla: Käsitykset ihmisestä luomakunnan kruununa ovat yleisesti niin epäsuosittuja, että niitä voi olla hankala kokeellisesti vahvistaa. Keskivertoväestön ympäristöhuolet voivat puolestaan olla niin voimakkaita, että niiden vähentäminen ei myöskään onnistu ihan noin vain.

Shinin ja Prestonin mukaan tutkimuksen viesti on positiivinen: Uskonnolliset johtajat voivat vaikuttaa kannattajiensa ympäristöasenteisiin korostamalla ihmisten vastuuta luonnon tilasta. Yksilötasolla vaikutukset eivät ole suuren suuria, mutta pienikin muutos miljoonien kristittyjen asenteissa on merkittävä koko maailman kannalta.

lauantai 21. syyskuuta 2019

Suurella stagella Tiedekulmassa

Väitöskirja tarkastettiin melkein tasan vuosi sitten, mutta edelleen siitä pääsee kertomaan. Olin viime tiistaina puhumassa Helsingin yliopiston Tiedekulman Yli rajojen -tilaisuudessa otsikolla "Musliminuorten moninaiset identiteetit". Esityksen voi katsoa YouTubesta:

https://www.youtube.com/watch?v=wKCe_J38O5E

Ensin on vähän juttua identiteetin käsitteestä sosiaalipsykologiassa (00:00–03:10) ja suomalaisten islam-asenteista (03:10–04:10). Sen jälkeen päästäänkin jo väitöstutkimuksen tuloksiin (04:10–10:25). Väliin vähän juttua uskontotieteen näkökulmasta (10:25–12:15) ja sitten vedetäänkin jo väikkärin tuloksia yhteen (12:15–13:45). Loppuun vielä yleisempi katsaus tutkimukseen Euroopan nuorten muslimien identiteeteistä (13:45–16:20).

tiistai 20. elokuuta 2019

Uusi työ, uudet kujeet

Aloitin elokuun alussa uudessa tehtävässä Helsingin yliopistolla, mistä syystä blogi on viettänyt vähän hiljaiseloa. Palaan pian uusin päivityksin!

Tällaista siis tästä eteenpäin:
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous-yhteiskunta/religion-conflict-and-dialogue-keskuksen-toiminta-laajenee


torstai 13. kesäkuuta 2019

Uskontotieteen tutkimuskohteet

Katsomukset.fi uudelleenjulkaisi aiemman blogikirjoitukseni. Tämä inspiroi sosiaalipsykologiystävässäni kuningasajatuksen:


Ajatustenvaihto käytiin huumorimielessä, mutta miksei tällaista tutkimusta voisi tehdä oikeastikin. Uskontotiede ei tänä päivänä rajoitu pelkästään niin sanottujen "suurten maailmanuskontojen" tutkimukseen, vaan monet tutkijat näkevät uskontotieteen näkökulmana, joka voidaan ottaa lähes mihin tahansa kulttuuri-ilmiöön. Olen itse joskus harjoitustyönä analysoinut ilmatorjuntarykmentin paraatia rituaalitutkimuksen käsitteillä. Kääntymystutkimus voisi avata mielenkiintoisia näkökulmia mitä erilaisimpiin maailmankuvan ja arvomaailman muutoksiin. Uskontotieteen käsitteet "pyhä" ja "tabu" ovat jo pitkään olleet alkuperäistä käyttöyhteyttään laajemmassa käytössä; tein äsken nopean Google-haun hakulausekkeella "on tabu" ja ensimmäiset osumat olivat: "Suomalaisessa kirjallisuudessa raha on tabu", "Tyttöjen väkivalta on tabu" ja "Imettämättömyys on tabu".

Joten "Algoritmiusko (post)modernina cargo-kulttina"... Why not?

tiistai 28. toukokuuta 2019

Uskonnollisuus ja henkisyys naisten ruumiinkuvan tukena

Kristinusko nähdään usein ruumiskielteisenä tai jopa ruumisvihamielisenä perinteenä; keskeistä on sielun hyvinvointi, ja kaikki ruumiillinen on sen rinnalla toisarvoista tai jopa haitallista. Aisti-iloista ja ruumiin tarpeista kieltäytyminen, esimerkiksi paasto ja selibaatti, ovat aina kuuluneet kristilliseen uskonnolliseen elämään. Toisinaan ruumista on jopa suoranaisesti rääkätty: Dan Brownin menestyskirja Da Vinci -koodi esimerkiksi teki tunnetuksi katolisen Opus Dei -järjestön tavan käyttää katumusharjoituksissa piiskaa ja reiden ympäri sidottua cilice-piikkivyötä.

Voidaanko kristinuskossa – tai uskonnossa yleensä – silti havaita myös jotain kehopositiivista? Näin uskovat ainakin Marika Tiggemann ja Kristy Hage, jotka ovat tutkineet uskonnollisuuden ja henkisyyden yhteyksiä naisten ruumiinkuvaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin internet-kyselyllä, johon vastasi yhteensä 345 eri-ikäistä australialaista naista.

Tiggemann ja Hage jaottelivat tutkittavansa uskonnollisiin ja ei-uskonnollisiin. Uskonnollisiksi luokiteltiin ne vastaajat, jotka ilmoittivat kannattavansa jotain uskontoperinnettä ja lisäksi käyvänsä uskonnollisissa tilaisuuksissa vähintään muutaman kuukauden välein. Naisista noin 40 % ilmoitti olevansa kristittyjä ja 10 % jonkin muun uskonnon kannattajia, mutta vain 20 % kertoi osallistuvansa uskonnolliseen tilaisuuteen useammin kuin pari kertaa vuodessa. Kun tutkijat vertasivat uskonnollisten ja ei-uskonnollisten ruumiinkuvia, he havaitsivat, että uskonnolliset suhtautuivat omaan ruumiiseensa keskimäärin myönteisemmin kuin ei-uskonnolliset. Tutkijat arvelevat, että esimerkiksi uskonnolliset käsitykset ihmisestä Jumalan kuvana tai ruumiista Pyhän Hengen temppelinä (1. Kor. 6:19) saattavat tukea myönteistä suhdetta omaan kehoon.

Henkisyys määriteltiin tutkimuksessa täyttymyksen, rauhan ja elämän merkityksen etsimiseksi sekä kokemukseksi yhteydestä maailman kanssa. Kyselyvastausten analyysi osoitti, että myös henkisyys on yhteydessä myönteiseen ruumiinkuvaan. Yhteys johtuu kiitollisuuden tunteista ja ei-esineellistävästä suhtautumisesta omaan ruumiiseen: Henkisyyteen liittyy tunne yhteenkuuluvuudesta maailman ja muiden ihmisten kanssa, mikä saa tuntemaan kiitollisuutta, esimerkiksi omasta ruumiista ja sen toiminnasta. Henkisyys myös suuntaa huomion pois omasta ulkoisesta olemuksesta ja kohti sisäistä täyttymystä tai rauhaa, mikä niin ikään pönkittää positiivista ruumiinkuvaa.

Tiggemannin ja Hagen tutkimukseen osallistui pelkästään naisia, ja tutkijat arvelevat, etteivät heidän tuloksensa ainakaan sellaisenaan päde miehiin. Henkisyydestä johtuva kiitollisuus vaikuttaa ehkä vähemmän miesten kuin naisten ruumiinkuvaan, koska miehisyyden normit eivät juuri kannusta miehiä tuntemaan tai ilmaisemaan kiitollisuutta. Esineellistävä suhde omaan ruumiiseen ei myöskään ole yhtä tyypillistä miehille kuin naisille, eikä miesten henkisyydellä siksi välttämättä ole suurta vaikutusta esineellistävään suhtautumiseen ja sitä kautta ruumiinkuvaan.

Tiggemann, M., & Hage, K. (2019). Religion and spirituality: Pathways to positive body image. Body Image, 28, 135-141.

torstai 16. toukokuuta 2019

"Ilman Jumalaa kaikki on sallittua"?


Moraalipsykologia on psykologian osa-alue, joka tutkii moraalia ihmismielen ominaisuutena. Toisin kuin filosofisessa etiikassa, moraalipsykologiassa ei siis tutkita hyvää ja pahaa sinänsä, vaan sitä, miten ihmiset tekevät moraalisia ratkaisuja omassa elämässään.

Moraalipsykologia ja uskontopsykologia ovat pitkään kulkeneet omia teitään tietämättöminä toistensa tuloksista. Tämä on sääli, sillä moraalilla on paljon tekemistä uskonnon kanssa ja päinvastoin. Kiinnostus tutkimusalojen yhdistämiseen tuntuu kuitenkin olevan kasvussa, ja jotain on jo tehty meillä Suomessakin: Annukka Vainio on tehnyt väitöskirjan evankelis-luterilaisten, vanhoillislestadiolaisten ja uskonnollisiin yhteisöihin kuulumattomien suomalaisnuorten moraaliarvioinneista. Minä itse olen puolestani tutkinut saksalaisten muslimijärjestöjen perjantaisaarnoja moraalipsykologian näkökulmasta.

Hagop Sarkissian ja Mark Phelan ovat tuoreessa tutkimuksessaan selvittäneet jumalakäsitysten yhteyttä moraaliseen objektivismiin. Moraalisella objektivismilla tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan hyvä ja paha eivät viime kädessä ole näkökulmakysymyksiä, vaan on olemassa kaikkia ihmisiä sitovia moraalisia totuuksia. Objektivisti voi esimerkiksi todeta, että eläimen tappaminen muuten kuin ruoaksi on väärin aina ja kaikkialla.

Moraalisen objektivismin vastakohtana pidetään usein relativismia. Relativismin mukaan mitään universaalia hyvää tai pahaa ei ole. Kukin ihmisyhteisö määrittää itse omat moraalinorminsa, eikä ole mitään objektiivista keinoa laittaa eri moraalinormeja paremmuusjärjestykseen. Vaikka relativistin itsensä mielestä olisi väärin tappaa eläintä huvin vuoksi, hänellä ei ole perustetta tuomita yhteisöä, jossa toimitaan toisin.

Sarkissianin ja Phelanin mukaan valtaosa tavallisista ihmisistä on moraalisia objektivisteja ja uskoo universaalien moraalitotuuksien olemassaoloon. On kuitenkin avoin kysymys, mistä tällainen arjen objektivismi saa käyttövoimansa. Mitä perusteita Tiina Tavallisella on ajatella, että hänen omat moraalinorminsa koskevat ihmisiä yleisesti?

Sarkissian ja Phelan otaksuvat, että jumala voi toimia objektiivisen moraalin takaajana ainakin niille, jotka uskovat häneen. Uskova voi siis perustella tiettyjen moraalikäsitysten sitovuutta sillä, että on olemassa kaikkivoipa jumala, jolla on valta asettaa kaikkia ihmisiä sitovia kieltoja ja käskyjä. Jumalauskon lisäksi myös jumalakäsityksillä voi olla merkitystä: Sarkissian ja Phelan testaavat omassa tutkimuksessaan oletusta, jonka mukaan nimenomaan mielikuva rankaisevasta jumalasta ylläpitää uskoa universaaliin moraaliin.

Tutkimuksen ensimmäinen vaihe toteutettiin internet-kyselynä, jossa kaikkiaan 189 eri-ikäistä miestä ja naista vastasi uskonnollisuutta ja moraalista objektivismia mittaaviin monivalintakysymyksiin. Tutkijat käyttivät uskoa Helvettiin rankaisevan jumalakuvan mittarina ja uskoa Taivaaseen rakastavan jumalakuvan mittarina. Kun eri muuttujat laitettiin samaan malliin, osoittautui, että usko Helvettiin oli ainoa moraalista objektivismia lisäävä tekijä.

Ensimmäisen vaiheen tulokset viittasivat siis yhteyteen rankaisevan jumalakuvan ja moraalisen objektivismin välillä: ne, jotka näkivät jumalan korostetun rankaisevana, olivat muita taipuvaisempia myös uskomaan ihmisestä riippumattomaan hyvään ja pahaan. Tulokset jättävät kuitenkin avoimeksi sen, kumpaan suuntaan vaikutus kulkee: saako käsitys rankaisevasta jumalasta ihmiset uskomaan moraalisiin universaaleihin vai pönkittääkö moraalinen objektivismi ankaraa jumalakuvaa?

Tutkimuksen kahdessa seuraavassa vaiheessa Sarkissian ja Phelan pyrkivät selvittämään vaikutussuhteen suuntaa. Tähän he käyttivät psykologiassa verrattain suosittua priming-asetelmaa. Priming-kokeiden ideana on se, että aikaisemmat ärsykkeet saattavat tiedostamatta vaikuttaa tulevaan toimintaan. Sarkissian ja Phelan esimerkiksi antoivat kullekin tutkittavalle joukon sanoja, joista muodostaa lauseita. Joillain tutkittavilla osa sanoista liittyi jumaluuteen, rakastavuuteen tai rankaisevuuteen. Osoittautui, että tutkimukseen osallistuneet kristityt, juutalaiset ja muslimit saivat keskimääräistä korkeampia pisteitä moraalista objektivismia mittaavassa kyselyssä, jos he olivat juuri ennen kyselyn täyttämistä muodostaneet lauseita jumaluuteen liittyvistä sanoista. Sarkissianin ja Phelanin tulkinnan mukaan jumaluuteen liittyvät sanat saivat tutkittavat ajattelemaan jumalaa, mikä lisäsi (ainakin tilapäisesti) heidän uskoaan yleispäteviin moraaliperiaatteisiin.

Tutkimuksen viimeisessä vaiheessa joukko tutkittavia sai luettavakseen lyhyen tekstin, joka liittyi joko moraaliseen objektivismiin tai moraaliseen relativismiin. Kontrolliryhmälle annettiin moraaliin liittymätön teksti. Tämän jälkeen kaikki vastasivat jumalakuvia kartoittavaan monivalintakyselyyn. Kävi ilmi, että objektivismista lukeneet olivat muita taipuvaisempia korostamaan jumalan rankaisevuutta kyselyvastauksissaan. Tutkijoiden mukaan ajatus objektiivisesta moraalista tuottaa myös ajatuksen sen takaajana toimivasta oikeudenmukaisesta kaikkivaltiaasta.

Sarkissianin ja Phelanin tuloksiin liittyy kuitenkin tiettyjä varauksia: Psykologiaa on viime vuodet koetellut niin sanottu replikaatiokriisi, kun monia aiemmin saatuja tuloksia ei ole pystytty vahvistamaan uusintatutkimuksissa. Tämä on johtanut aiempien työtapojen uudelleenarviointiin ja saattanut kyseenalaiseksi monia vakiintuneita käytäntöjä, priming mukaan lukien. Priming-tutkimusten tuloksia ei usein ole pystytty toistamaan uusintatutkimuksissa, mikä on synnyttänyt epäluottamusta koko tutkimusasetelmaa kohtaan.