keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Islam uskonnontutkijan elämässä

(Teksti on julkaistu aiemmin AntroBlogissa 24.3.2020.)

Olen islamiin erikoistunut uskontopsykologi ja tutkin työkseni sitä, mikä rooli uskonnolla on muslimien elämässä. Uskovan omat elämänkokemukset vaikuttavat paljon siihen, mitä islamilaiset perinteet merkitsevät hänelle. Entä mitä islam merkitsee minulle henkilökohtaisesti, sen tutkijana?

Olin hiljattain mukana Nuoret muslimit ja resilienssi -tutkimushankkeen järjestämässä paneelikeskustelussa, joka käsitteli kasvamista muslimina Suomessa. Keskustelun muut osanottajat olivat muslimitaustaisia, ja keskustelun aluksi jokaista pyydettiin kertomaan, miten islam näkyy juuri omassa elämässä. Oma ensimmäinen reaktioni pyyntöön oli hämmentynyt. Minä olin paneelissa, koska tutkin työkseni sitä, miten islam näkyy muiden elämässä. Näkyykö islam muka jotenkin minun elämässäni? Mitä ylipäätään tarkoittaa se, että uskonto näkyy elämässä?

Kysymys sai minut pohtimaan syvällisemmin suhdettani islamiin ja sitä, mikä rooli sillä on elämässäni. Olen taustaltani uskontotieteilijä ja psykologi, ja kymmenen viime vuotta olen keskittynyt tutkimaan islamia ja muslimeita. Tein väitöskirjani nuorten suomalaismuslimien kansallisista ja uskonnollisista identiteeteistä, mutta olen tutkinut myös esimerkiksi islamista luopumisen psykologiaa ja uskontoryhmien keskinäisiä asenteita. Miten minä koen tutkimuskohteeni islamin? Mitä islam on minulle henkilökohtaisesti?

Uskonto ja uskominen


Yleinen käsitys ainakin Suomessa tuntuu olevan, että uskonnollisuudessa on kysymys ennen kaikkea uskomisesta. Uskonnollisuuden ajatellaan olevan sitä, että henkilöllä on päänsä sisällä tietynlaisia uskomuksia, esimerkiksi usko Jumalan olemassaoloon. Uskonto on tästä näkökulmasta älyllistä toimintaa – tiedollisia käsityksiä siitä, mikä on todellisuuden perimmäinen luonne.

Uskontotieteilijät ja antropologit ovat kritisoineet voimakkaasti uskonnon pelkistämistä uskomuksiin. Uskomukset ja usko ovat toki tärkeä osa monia uskontoperinteitä – ja ehkä erityisesti luterilaista kristinuskoa, jossa jopa opetetaan ihmisen pelastuvan ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Uskonnossa on kuitenkin kyse myös muusta.

Oma näkemykseni on, ettei pelkistetty käsitys uskonnosta uskomuksina tavoita sitä, mikä useimmille ihmisille on olennaisinta uskonnossa. Ajatellaanpa vaikkapa suvivirttä. Moni haluaa pitää suvivirren koulujen kevätjuhlaohjelmistossa, vaikka ei oikeastaan usko Jumalaan, jonka hyvyyttä virressä ylistetään. Virsi ei ole heille tärkeä sen varsinaisen sisällön takia, vaan siksi, millaisia tunteita se herättää. Tunteet puolestaan nousevat muistoista, joita virteen liittyy: linnunlaulu luokkahuoneen ikkunan takana. Alkukesän vaalea vihreys. Lapsuuden loputtomilta tuntuneet kesät.

Uskonnollisuudessa on minun uskontopsykologin näkökulmastani paljolti kyse siitä, että yksilön oma elämäntarina kietoutuu yhteen hänen uskonnollisen perinteensä kanssa. Uskonnolliset tavat ja tarinat saavat merkityksensä niihin liittyvistä muistoista ja elämänkokemuksista. Tarina tai tapa tulee tärkeäksi, kun se liittyy johonkin merkittävään tapahtumaan tai ajanjaksoon omassa elämänhistoriassa. Vain lukemalla sinulle tärkeää kertomusta kukaan ulkopuolinen tuskin voisi päätellä, mikä sen merkitys on sinulle. Hänen pitäisi myös kuulla elämästäsi ja siitä, mikä rooli kyseisellä kertomuksella on ollut siinä.

Eletty Koraani


Kristinuskon tavoin myös islam jakautuu useisiin suuntauksiin, joilla on jossain määrin toisistaan poikkeavat opit ja käytännöt. Islamin tapauksessa päähaaroja on kaksi: sunnalaisuus ja shiialaisuus. On arvioitu, että noin 10 – 20 prosenttia maailman muslimeista on shiioja, ja he ovat enemmistönä ainakin Iranissa, Irakissa, Azerbaidžanissa ja Bahrainissa. Suomen muslimien tarkka lukumäärä ei ole tiedossa, mutta olen itse arvioinut Suomessa olevan noin 110 000 – 120 000 muslimia tai muslimitaustaista ihmistä, joista jopa yksi neljäsosa saattaa olla shiioja.

Kartoitan tämänhetkisessä tutkimuksessani nuorten shiiamuslimien suhdetta Koraaniin – siis sitä, mikä rooli pyhällä kirjalla on shiianuorten jokapäiväisessä elämässä. Haastattelen tutkimustani varten 16 – 29-vuotiaita nuoria, jotka asuvat Suomessa ja kokevat olevansa shiioja, mutta jotka ovat huomattavan moninainen joukko esimerkiksi etnisen taustan, sukupuolen ja koulutuksen suhteen. Eräs haastateltavistani on pääkaupunkiseudulla asuva nuori, joka kertoi, että hänelle tärkein kohta Koraanissa on niin sanottu ”Valtaistuimen jae” (Kor. 2:255). Professori Jaakko Hämeen-Anttilan käännöksen mukaan jae kuuluu seuraavasti:

Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, Elävä, Pysyvä. Häntä ei valtaa uni eikä torkahdus, ja Hänen on kaikki, mitä taivaassa ja maassa on. Kuka voisi Hänen luonaan puhua toisen puolesta ilman Hänen lupaansa? Hän tietää, mitä oli ennen heitä ja mitä tulee heidän jälkeensä, mutta he eivät käsitä mitään Hänen tiedostaan, ellei Hän itse tahdo. Hänen valtaistuimensa kattaa taivaan ja maan, eikä niiden hallitseminen Häntä väsytä. Hän on Korkea, Mahtava.

Valtaistuimen jae on islamilaisen historian kannalta erittäin keskeinen katkelma Koraanissa. Monien mielestä se tiivistää islamilaisen jumalakäsityksen ydinasiat. Jae on myös yleinen kalligrafia-aihe ja esiintyy usein esimerkiksi huoneentauluissa.

Kun haastattelemani nuori puhui Valtaistuimen jakeen merkityksestä itselleen, hän ei kuitenkaan viitannut jakeen merkitykseen islamilaisessa opissa ja historiassa. Hän puhui sen roolista omassa elämänhistoriassaan.

Kun haastateltavani oli ollut pieni lapsi, hän oli sairastunut vakavasti ja joutunut sairaalaan. Hän oli kärsinyt kovia kipuja ja odottanut pääsyä leikkaukseen. Silloin hänen vanhempansa oli laittanut kätensä hänen päälleen ja lausunut Valtaistuimen jakeen. Kivut olivat väistyneet, eikä leikkausta enää tarvittu. Yhä edelleen, parikymmentä vuotta myöhemmin, kyseinen nuori pyrkii lukemaan Valtaistuimen jakeen joka päivä. Se antaa hänelle tunteen siitä, että häntä suojellaan vastoinkäymisiltä.

Perinne saa merkityksen, kun sen kanssa elää. Uskonto on vähän niin kuin ruusu Antoine de Saint-Exupéryn kirjassa Pikku prinssi. ”Aika, jonka menetit ruususi tähden, tekee ruusustasi niin tärkeän.” Uskontoperinteen parissa vietetty aika sitoo perinteen lähtemättömästi kiinni omaan elämäntarinaan. Perinteestä tulee osa omaa elämää.

Eräs toinen haastattelemani shiianuori esitti hyvin samantapaisen ajatuksen puhuessaan Koraanin merkityksestä omassa elämässään. Kyseinen nuori kertoi, että Koraani merkitsee hänelle ennen kaikkea mielenrauhaa. Koraanin lukeminen auttaa rauhoittumaan ja luottamaan Jumalan apuun, kun elämässä on vaikeaa. Haastateltavani mukaan Koraani ei kuitenkaan itsessään ole sen pyhempi tai täydellisempi kirja kuin esimerkiksi Raamattu. Koraanista on tullut hänelle mielenrauhan lähde, koska hän on elänyt koko elämänsä osana islamilaista uskonyhteisöä. Jos kyseinen nuori olisi syntynyt ja kasvanut kristinuskon piirissä, hän saisi samaa mielenrauhaa Raamatusta – tai niin hän ainakin itse arveli.

Kahden isän yhteys


Olen ollut tekemisissä islamin ja muslimien kanssa niin pitkään, että islamilaiset tavat ja tarinat ovat kietoutuneet yhteen myös oman elämäntarinani kanssa. Minulla on henkilökohtaisia muistoja, jotka liittyvät islamilaisiin perinteisiin ja tekevät ne minulle merkityksellisiksi. Hyvä esimerkki on tarina Husain ibn Alin pojasta, Ali al-Ashgarista, joka perimätiedon mukaan kuoli Karbalassa, nykyisessä Irakissa, vuonna 680.

Profeetta Muhammadin tyttärenpoika Husain on merkityksellinen erityisesti islamin shiialaisessa haarassa. Husain on shiialaisen islamin kolmas imaami: profeetta Muhammadin jälkeläinen, jolle yksin kuuluu kaikki valta islamilaisessa yhteisössä. Kun vääränä vallanpitäjänä pidetty kalifi Yazid vaati Husainilta uskollisuudenvalaa, Husain kieltäytyi ja lähti kotikaupungistaan Medinasta ensin Mekkaan ja sieltä kohti Kuufaa johtamaan Yazidin vastaista kapinaa. Matkalla Kuufaan Yazidin monituhatpäinen armeija kuitenkin saartoi Husainin pienen saattueen ja surmasi sekä Husainin että suuren osan tämän perheenjäsenistä.

Yksi surmansa saaneista oli Husainin puolivuotias poika, Ali al-Ashgar. Kerrotaan, että ennen ratkaisevaa välienselvittelyä Husainin saattue oli monta päivää saarroksissa ilman vettä. Lopulta Husain otti kuivuneen poikavauvansa mukaan ja meni piirittäjiensä luo anomaan vettä vauvalleen. Kun Husain lähestyi vihollisiaan, nämä kuitenkin ampuivat häntä nuolilla, joista yksi lävisti pienen Ali al-Ashgarin kurkun.

Kun luin kertomuksen Ali al-Ashgarin kuolemasta, minulla oli itselläni kotona suunnilleen samanikäinen poika. Olin edelleen verrattain tuore vanhempi, epävarma ja kroonisesti huolissani. Tarkastin edelleen joka yö, että lapseni varmasti hengittää. En voinut kuvitella mitään pahempaa kuin oman lapsen menettäminen. Ja juuri silloin silmilleni läväytetään kertomus, jossa pieni vauva surmataan isänsä käsivarsille.

Husainin ja hänen perheensä kohtalon sureminen on keskeinen osa shiialaista hartaudenharjoitusta. Joka vuosi islamilaisen kalenterin muharram-kuussa shiiat viettävät surujuhlaa imaami Husainin muistoksi. Juhlan huipentuma on muharram-kuun kymmenes päivä (ashura), Husainin kuolinpäivä. Husainin ja hänen perheensä viimeiset hetket eletään silloin uudelleen kertomuksissa, lauluissa ja näytelmissä. Moni itkee vuolaasti.

Kun itse luin kertomuksen Ali al-Ashgarista, minäkin itkin. Ajatus isänsä käsivarsille kuolevasta vauvasta kouraisi niin syvältä, etten pystynyt pidättämään kyyneliä. Hetken verran tunsin voimakasta yhteyttä isänsä menettäneen lapsen kärsimykseen. Hetken verran itkin hänen kohtaloaan. Hetken verran tunsin melkein olevani shiia. Kysymys ei ollut yhtään siitä, että olisin Ali al-Ashgarin kertomuksen myötä alkanut uskoa shiialaisen islamin opinkappaleisiin. Kysymys oli tunteesta: yhteydestä, jota yksi isä tunsi toisen kanssa.

Itku meni ohi, mutta muisto siitä jäi. Yhä edelleen kertomus Husainista tuo mieleeni isän rakkauden ja saa jonkin värähtämään sisälläni.

Islamin tutkijan islam


Mikä siis on islamin rooli minun elämässäni? Äitini on biologi, joten ehkä siksi tuntuu luontevalta hakea vertauskuvaa siltä suunnalta: millainen biologi olisin, jos tutkisin luontoa niin kuin nyt tutkin islamia? En olisi ainakaan sellainen biologi, joka analysoi tutkimuskohdettaan vain steriileissä laboratorio-oloissa, hansikkaat kädessä ja mikroskoopin läpi. Olisin varmaankin sellainen biologi, joka tutkii metsää samalla kun samoilee siellä. Tutkimuskohteeni tuntuu multana jalkojen alla ja tuulena kasvoilla.

Tehdessäni tutkimusta yritän tavoittaa sen, mitä islam merkitsee tutkimilleni ihmisille itselleen. Jos uskonnollisten tapojen ja tarinoiden merkitykset nousevat niihin liittyvistä tunteista, tunnekokemuksen ymmärtäminen on olennainen osa uskonnon ymmärtämistä. Toisen tunteita ei kuitenkaan näe mikroskoopilla tai laboratoriotestillä. Työkaluja toisen tunteiden tavoittamiseen ovat ennen kaikkea empatia ja kuunteleminen. Viime kädessä toisen tunteiden tavoittaminen edellyttää valmiutta avautua niille. Uskonnon kykyä liikuttaa ihmistä on vaikea ymmärtää, jos ei anna itsensä tulla uskonnon liikuttamaksi.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Vieras kotimaassa - E 37 - Kh4nVision

Olin vieraana Muttaqi Khanin Kh4nVision-podcastissa. Pääsin maistamaan Zamzam-vettä ja juttelemaan musliminuorista Suomessa.

https://youtu.be/TmQWQo5_5y4

(EDIT: Väitän keskustelussa, että rekisteröidyissä islamilaisissa yhdyskunnissa olisi reilu 12 000 jäsentä. En tiedä mistä moinen aivopieru... Oikea luku on nyt jo päälle 16 000.)

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Onko tyytymättömyys omaan elämään uskonnollisen väkivallan taustalla?

Olen parin viikon päästä menossa erääseen metodilukupiiriin keskustelemaan tilastollisesta tutkimuksesta, ja olen siksi etsiskellyt hyvää tutkimusartikkelia lukupiiriläisten luettavaksi. Tällä hetkellä eräs vahva kandidaatti on M. Joseph Sirgyn, Mohsen Joshanloon ja Richard J. Estesin "The Global Challenge of Jihadist Terrorism: A Quality-of-Life Model".

Sirgyn ja kumppanien artikkeli perustuu yhteensä 32 604 muslimivastaajan aineistoon, joka on kerätty 26 eri maasta. Thaimaata ja Venäjää lukuun ottamatta maat ovat muslimienemmistöisiä ja ulottuvat yli islamin historiallisen valta-alueen Marokosta aina Indonesiaan asti.

Tutkimuksessaan Sirgy ja kumppanit testaavat kehittämäänsä "elämänlaatumallia", joka pyrkii selittämään väkivaltaista jihadismia yksilön tyytymättömyydellä omaan elämäänsä. Polku yksilön oman elämän ongelmista väkivallan hyväksymiseen ratkaisumallina kulkee monien vaiheiden kautta: Tyytymättömyys elämään nousee usein elämän ulkoisista puitteista, esimerkiksi siitä, ettei ole työtä, rahaa tai kunnollista terveydenhoitoa. Omaan elämäänsä tyytymättömät ovatkin usein tyytymättömiä myös siihen, miten ympäröivä yhteiskunta toimii. Jotkin heistä myös syyttävät "länsimaita" muslimienemmistöisten maiden ongelmista. Ainakin uskonnollisesti aktiivisille islam voi tällöin tarjota vaihtoehdon länsimaiselle kulttuurihegemonialle ja väkivaltainen jihad keinot muslimimaiden ongelmien ratkaisemiseen.

Sirgen ja kumppanien aineisto tarjosi pääosin selkeää tukea heidän mallilleen(*): Vastaajan tyytymättömyys omaan elämään ennusti tyytymättömyyttä myös ympäröivään yhteiskuntaan. Tyytymättömyys yhteiskuntaan puolestaan sai ainakin jotkin vastaajat etsimään syntipukkeja "länsimaista". Tällaiset vastaajat suhtautuivat muita suopeammin uskonnolliseen väkivaltaan -- erityisesti silloin, jos he itse olivat keskimääräistä aktiivisempia uskonnonharjoittajia.

Sirgen ja kumppanien artikkeli tarjoaa myös elämänlaatumalliin perustuvia toimenpide-ehdotuksia: Koska väkivaltaisen jihadismin juurisyynä on artikkelin mukaan yksilön tyytymättömyys omaan elämäänsä, jihadismia voi ehkäistä tukemalla yleistä hyvinvointia muslimien parissa. Kun yksilöllä on mahdollisuus koulutukseen, työhön, asuntoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja kun hänen elämänsä taloudelliset ja sosiaaliset reunaehdot ovat muutenkin kunnossa, ei hänellä ole syytä kanavoida tyytymättömyyttään uskonnolliseen väkivaltaan. Koska uskonnollinen väkivalta näyttäytyy ratkaisuna erityisesti aktiivisille uskonnonharjoittajille, Sirge ja kumppanit suosittelevat artikkelissaan myös yleistä sekularisaatiokasvatusta: muslimienemmistöisten maiden asukkaita pitää heidän mukaansa tukea etsimään ratkaisuja Koraanin sijaan esimerkiksi tieteestä ja teknologiasta.

"Uskonto on ongelma, sekularismi ratkaisu" on minun makuuni vähän turhan yksioikoinen ratkaisu globaaleihin haasteisiin. Uskontotieteilijänä olisin kaivannut hieman monivivahteisempaa pohdintaa uskonnon roolista väkivallan taustatekijänä. Sirge ja kumppanit jättävät pohdinnassaan kokonaan huomiotta esimerkiksi erään kiinnostavan tuloksen, joka heidän omassa analyysissaan ilmenee: Islamin uskonnollisten käytäntöjen (esimerkiksi paaston, rukoilun ja almuveron) tunnollinen ja ahkera harjoittaminen oli yhteydessä väkivallan hyväksymiseen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuna. Uskonnollinen usko (esimerkiksi Jumalaan ja Muhammadin profetiuteen) puolestaan lisäsi kielteisiä asenteita väkivaltaa kohtaan. Hartaimmat uskovat siis tuomitsivat muita useammin uskonnolla perustellun väkivallan.

Sirgen ja kumppanien artikkeli ei tarjoa selitystä tälle paradoksaalisen tuntuiselle tulokselle. Jonkinlaista selitystä voi ehkä etsiä tutkimuksesta, jota olen aiemmin esitellyt tässä blogissa.

Sirgy, M. J., Joshanloo, M., & Estes, R. J. (2019). The Global Challenge of Jihadist Terrorism: A Quality-of-Life Model. Social Indicators Research: An International and Interdisciplinary Journal for Quality-of-Life Measurement, 141(1), 191-215.



(*) (EDIT) Tilastoihmisille tiedoksi, että Sirgen ym. mallien selitysasteet ovat keskimäärin varsin matalia. Länsimaiden syyllistämistä selittävän mallin R^2 on 0.007! Sinälläänhän tämä kertoo lähinnä sen, että tutkitut ilmiöt ovat monimutkaisia ja niihin vaikuttavat monet sellaisetkin tekijät, joita Sirge ym. eivät ole huomioineet. Mutta matalaa selitysastetta olisi kyllä ollut syytä kommentoida jotenkin itse artikkelissakin... Mur!

perjantai 20. joulukuuta 2019

Laadullisesti uskosta luopumisesta


Uskontopsykologit jättivät ateismin ja uskonnottomuuden pitkään lähes kokonaan huomiotta. Viime aikoina kiinnostus aihetta kohtaan on kuitenkin alkanut kasvaa, ja uusia tutkimuksia pulpahtelee kiihtyvää tahtia.

Sergio Pérez ja Frédérique Vallières ovat tutkineet entisten katolisten ja protestanttisten kristittyjen uskostaluopumiskertomuksia laadullisen Grounded Theory -analyysin avulla. Pérezin ja Vallièresin aineistona on ollut uskosta luopuneiden pappien nettitekstejä ja ateistijärjestön kautta värvättyjen ex-uskovien haastatteluja. Pérez ja Vallières ovat lukeneet aineistoaan huolella ja määritelleet jokaisen aineistorivin keskeisen sisällön. Tämän jälkeen he ovat eritelleet erilaisten sisältöjen keskinäisiä suhteita: Millaisia vaikutuksia eri tekijöillä on uskosta luopumiseen? Mitkä tekijät ovat uskosta luopumisen syitä, mitkä taas seurauksia?

Analyysinsa perusteella Pérez ja Vallières muotoilevat yleisen mallin uskosta luopumisesta. Mallin mukaan uskosta luopuminen on tyypillisesti pitkittynyt ja monivaiheinen prosessi, joka etenee uskonnollisuudesta henkisyyden ja agnostisismin kautta kohti ateismia. Aineistossa erottui kolmenlaisia syitä, jotka pitävät prosessia käynnissä: Ensiksi, tutkittavilla oli ollut järkiperäisiä epäilyksiä ja avoimia kysymyksiä, joihin uskonto ei tarjonnut tyydyttäviä vastauksia. Toiseksi, tutkittavat olivat pettyneet uskonnollisten ihmisten ja instituutioiden tekopyhyyteen ja moraalisiin väärinkäytöksiin. Kolmanneksi, uskosta luopuminen oli ollut tutkittaville osa henkilökohtaista kasvua kohti entistä suurempaa onnellisuutta, itsenäisyyttä ja itsen hyväksymistä.

Tartuin Pérezin ja Vallièresin tutkimukseen alun perin siksi, että olen itsekin tutkinut hieman vastaavaa aihetta Grounded Theory -menetelmän avulla: minä ja Atefeh Aghaee julkaisimme viime vuonna iranilaisten ex-muslimien uskostaluopumiskertomuksia koskevan tutkimuksen, jota olen esitellyt tässäkin blogissa. Minun ja Aghaeen tutkimat kertomukset sisälsivät hyvin paljon samoja teemoja kuin Pérezin ja Vallièresin malli. Vaikuttaa siis siltä, että samanlaiset tekijät ajavat kristittyjä ja muslimeita pois uskostaan.

Pérezin ja Vallièresin tutkimus eroaa kuitenkin yhdessä tärkeässä suhteessa omastamme: siinä missä Pérez ja Vallières esittelevät yhden mallin uskosta luopumisesta, minä ja Aghaee esittelemme neljä. Vaikka aineistossamme oli aivan samanlaisia teemoja kuin Pérezin ja Vallièresin aineistossa, minä ja Aghaee totesimme eri teemojen korostuvan erityyppisissä kertomuksissa. Vaikutti esimerkiksi siltä, että järkiperäiset epäilykset olivat yhdentyyppisten kertomusten keskiössä, kun taas toiset kertomukset painottivat pettymystä uskonnollisiin ihmisiin.

Minä ja Aghaee päädyimme toisenlaisiin tuloksiin kuin Pérez ja Vallières, koska täydensimme Grounded Theory -analyysia toisella metodilla, tilastollisella ryhmittely- eli klusterianalyysilla. En tiedä, että näitä kahta menetelmää olisi aikaisemmin yhdistetty vastaavalla tavalla, joten olen kirjoittanut erillisen metodologisen jutun, jossa esittelen analyysiprosessimme etenemistä.

Kun kerroin menetelmästämme eräille kollegoille, he olivat hyvin kiinnostuneita ja halusivat tietää, mitä lisäarvoa klusterointialgoritmi toi analyysiin. Kuten ryhmittelyanalyysia koskevassa jutussani selitän, oli klusterointialgoritmin ansiota, että ylipäätään pystyimme erottamaan eri kertomustyypit toisistaan. Kertomustyyppien keskinäiset erot olivat ennen kaikkea painotuseroja: samoja teemoja esiintyi kaikenlaisissa kertomuksissa, mutta eri kertomustyypit korostivat eri asioita. Kertomustyyppien välinen ero ei siis ollut niinkään laadullinen vaan määrällinen. Siksi määrällinen menetelmä tunnisti sen laadullista paremmin.

torstai 19. joulukuuta 2019

"Musliminuorten moninaiset identiteetit" (Siirtolaisuus-Migration 4/2019)

Uusi Siirtolaisuus-Migration ilmestyi ja sen mukana oma juttuni musliminuorten identiteeteistä. 

"Osa nuorista muslimeista, ehkä erityisesti uskonnolliset aktiivit, samaistuvat ennen kaikkea kansainväliseen muslimiyhteisöön ja haluavat siksi puhdistaa islamin paikallisista perinteistä, jotka usein leimaavat heidän vanhempiensa uskonnonharjoitusta. Osa musliminuorista, ehkä jopa uskonnollisesti vähemmän aktiivinen enemmistö, puolestaan kokee islamin etupäässä osana suvun tapakulttuuria ja jatkaa siksi vanhempiensa uskonnollista perinnettä sitä sen kummemmin kyseenalaistamatta. Ja onpa niitäkin nuoria muslimeita, jotka hylkäävät islamin kokonaan ja päätyvät joko jonkin toisen uskontoperinteen kannattajiksi tai kokonaan uskonnottomiksi." 

Pauha, T. (2019). Musliminuorten moninaiset identiteetit. Siirtolaisuus-Migration, 45(4), 10-13.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Mitä karma on (noin niinku psykologisesti)?


Cindel J. M. Whiten, Ara Norenzayanin ja Mark Schallerin artikkeli ”The Content and Correlates of Belief in Karma Across Cultures” ei ensivilkaisulla vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta. Artikkeli esittelee kysymyssarjan, jolla mitataan uskoa karman lakiin – siis siihen, että hyvät teot palkitaan ja pahat teot rangaistaan joko tässä tai tulevassa elämässä. En itse ole kovinkaan kiinnostunut psykologisten mittarien suunnittelusta, ja ajattelinkin aluksi jättää artikkelin kokonaan väliin. Ara Norenzayan on kuitenkin aiemmin kirjoittanut vaikka mitä kiinnostavaa, ja päätin siksi antaa tällekin jutulle mahdollisuuden. Enkä katunut. Mittarisuunnittelun ohella artikkeli käsittelee nimittäin myös toista, huomattavan kiinnostavaa teemaa: onko usko karman lakiin vain yksi kulttuurispesifi ilmentymä yleisinhimillisestä tarpeesta uskoa, että oikeus toteutuu – että hyville ihmisille käy hyvin ja pahoille huonosti? Eli synnyttääkö tarve uskoa oikeudenmukaiseen maailmaan yhdessä kulttuurissa karmauskoa ja toisessa kulttuurissa esimerkiksi uskon Jumalan viimeisen tuomioon? Vai onko karmausko sen sijaan oma ilmiönsä, jota ei voi kokonaan selittää muilla psykologisilla ilmiöillä ja tarpeilla?

White, Norenzayan ja Schaller tarkastelevat oman karmauskomittarinsa yhteyksiä muita uskomuksia mittaaviin kysymyksiin ja toteavat, että karmaan uskovat ovat muita taipuvaisempia uskomaan myös oikeuden toteutumiseen ja erilaisiin yliluonnollisina pidettyihin ilmiöihin. Karmaan uskominen oli yhteydessä muun muassa henkisyyteen, jumalauskoon ja käsitykseen maailman perimmäisestä oikeudenmukaisuudesta. Karmausko ei kuitenkaan kokonaan selittynyt näillä muilla uskomuksilla, vaan tutkijoiden mukaan ”karmausko on käsitteellisesti omaleimainen psykologinen rakenne, joka ei ole pelkistettävissä yhdistelmäksi muita yliluonnollisia uskomuksia, oikeudenmukaisuuteen liittyviä uskomuksia ja altistumista tietyille kulttuurisille perinteille.”[1] Karma sisältää ajatuksen siitä, että pahasta teosta voi seurata rangaistus vasta pitkän ajan päästä (jopa tulevassa elämässä) eikä teolla ja seurauksella välttämättä ole mitään ilmeistä syy-yhteyttä. Tämä erottaa karmauskon monista maallisemmista oikeuskäsityksistä. Karma ei myöskään edellytä Jumalaa tai muuta persoonallista toimijaa, jonka vastuulla palkitseminen tai rankaiseminen on; karma on yliluonnollinen voima, joka muistuttaa enemmän luonnonlakia kuin juutalais-kristillisen perinteen kaikkivoipaa tuomaria.  

Tutkimuksen aineisto oli kerätty Kanadasta, Intiasta ja Yhdysvalloista. Kuten oli odotettavaa, karmaan uskottiin vahvemmin Intiassa kuin Pohjois-Amerikassa ja enemmän ”karmisten uskontojen” (eli hindujen, buddhalaisten ja sikhien) kuin kristittyjen ja ateistien parissa. Tutkimuksessa todettiin myös, että karmisten uskontojen kannattajat uskoivat sitä voimakkaammin karmaan, mitä enemmän he osallistuivat uskonnollisiin toimituksiin ja mitä uskonnollisempina he pitivät itseään. Kristittyjen parissa uskonnollisuuden ja karmauskon välinen yhteys oli päinvastainen: muita vakaumuksellisemmat kristityt olivat myös muita vähemmän taipuvaisia uskomaan karmaan. Tutkimuksen perusteella usko karman voimaan riippuu pitkälti sosiaalisista vaikutteista, ja karmaan uskovilla olikin usein lähipiirissään muita, jotka jakoivat saman uskomuksen.




[1] ”[B]elief in Karma is a conceptually unique psychological construct that is not simply reducible to a combination of justice beliefs, supernatural beliefs, and exposure to specific cultural traditions.”

torstai 14. marraskuuta 2019

Islam on paastoa, punk rockia ja pyhiinvaellusta

(Teksti on julkaistu aiemmin AntroBlogissa 7.11.2019.)

Suomalaisilla on jopa Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen yleinen käsitys siitä, ettei islam sovi yhteen heidän kulttuurinsa kanssa. Ristiriitaa voi yrittää ratkaista, jos suhtautuu uskontoon ja kulttuuriin pakettien sijasta koreina.

Laajoihin väestötutkimuksiin erikoistunut tutkimuslaitos Pew julkaisi viime vuonna eurooppalaisten uskontoasenteita koskevan raportin, joka herätti verrattain paljon huomiota suomalaisissa tiedotusvälineissä. Raportin mukaan kaikkiaan 62 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että islam ja suomalainen kulttuuri ovat keskenään yhteensopimattomia. Pew:n tutkimus toteutettiin Suomen lisäksi yhteensä 14 Pohjois- ja Länsi-Euroopan maassa, mutta käsitys islamin ja kansallisen kulttuurin perimmäisestä ristiriidasta ei ollut missään niin yleinen kuin Suomessa. Mutta mitä oikeastaan ovat islam ja suomalainen kulttuuri?

Olen viime aikoina käynyt kouluttamassa muun muassa järjestöjen sekä opetus- ja sosiaalitoimen työntekijöitä teemoista, jotka liittyvät uskontojen ja kulttuurien kohtaamiseen. Koulutuksia varten olen kehitellyt hyvää metaforaa, jonka kautta lähestyä uskontoa ja muita kulttuurisia järjestelmiä, ja olen päätynyt vertaamaan uskontoa yhtäältä ”pakettiin” ja toisaalta ”koriin”. Ajatuksen korista olen lainannut ruotsalaiselta uskontotieteilijältä, Jan Hjärpeltä, mutta paketti on oma lisäykseni. Olen itse ennen kaikkea islam-tutkija, joten esittelen seuraavaksi paketin ja korin metaforaa käyttäen esimerkkinä islamia. Metafora pätee kuitenkin yhtä lailla myös muihin uskontoihin ja kulttuurisiin järjestelmiin, esimerkiksi suomalaisuuteen.

Kahdenlaiset käsitykset islamista 


Islam on sekä muslimien että ei-muslimien yleisissä mielikuvissa usein kuin lahjapaketti, jonka henkilö saa syntyessään tai kääntyessään muslimiksi. Lahjapaketti on huolellisesti pakattu käärepaperiin ja sen sisälle on siististi aseteltu kaikki ne asiat, joita muslimina elämiseen tarvitaan. Paketti sisältää tietyt vakiintuneet opit, uskomukset ja käytännöt: Jumalan ykseyden, paaston, pyhiinvaelluksen ja niin edelleen. Elääkseen muslimina henkilön täytyy vain avata paketti ja ottaa sen sisällöt käyttöön omassa elämässään.

Mielikuva islamista pakettina ei kuitenkaan tee oikeutta islamilaisten perinteiden monimuotoisuudelle. Islam on tarkoittanut ja tarkoittaa hyvin eri asioita eri aikoina, eri paikoissa ja eri ihmisille.

Islamin moninaisuudesta puhuttaessa on tavallista viitata sen eri suuntauksiin: shiialaisuuteen, suufilaisuuteen, salafismiin ja niin edelleen. Tämä on toki yksi puoli asiasta, mutta ei itsessään vielä riitä; yhden suuntauksen sisälläkin voi olla lukemattomia tapoja suhtautua uskontoon.

Islam merkitsee eri asioita eri ihmisille, koska ihmiset hakevat erilaisia asioita uskonnosta. Yhdelle islam on osa perheen ja suvun tapakulttuuria, toiselle taas hyvin henkilökohtainen suhde korkeampaan voimaan. Kolmas näkee islamissa tiekartan kohti maanpäällistä ihanneyhteiskuntaa, neljäs puolestaan lupauksen oikeuden voitosta tuonpuoleisessa. Kaikki heistä voivat rakentaa maailmankatsomustaan islamilaisista aineksista. Ainekset saattavat kuitenkin olla varsin erilaisia, eikä tietty ”standardoitu” uskonnollinen paketti vastaisi kaikkien muslimien uskonnollisiin tarpeisiin.

Islamia kannattaakin paketin sijasta ajatella korina. Se on täynnä sekalaisia tarinoita, rituaaleja, tapoja, symboleita, moraalinormeja ja oppeja – kaikkea sitä, mitä islamin puitteissa on eri aikoina ja eri puolilla maailmaa tehty ja ajateltu. Korissa on koronottokielto, kaksitoista imaamia ja seitsemän taivasta. Siellä on viinirunoja ja hiphopia, ajatollah Khomeini ja Miss USA 2010, Helvetti ja halal-liha. Koriin myös kulkeutuu kaiken aikaa uusia asioita. Esimerkiksi islamilainen punk rock eli niin sanottu taqwacore on ollut korissa vasta muutamia vuosikymmeniä.

Tulkinnoille avoin kori 


Toisin kuin paketti, kori on päältä avoin. Siksi sitä ei tarvitse ottaa kokonaan itselleen, vaan voi kurkistaa sisälle ja poimia korista vain joitain yksittäisiä asioita. Voi ottaa päähuivin, mutta jättää moniavioisuuden koriin. Jotkut asiat ovat korin päällä, ja siten helppoja poimia. Toiset asiat ovat ehkä jo vuosisatoja olleet korin pohjalla, piilossa kaiken muun alla. Ne ovat ehkä unohdettuja, mutta siitä huolimatta osa islamilaista kulttuurihistoriaa. Monikaan ei taida tietää, että sielunvaellus on ollut osa eräiden islamilaisten ajattelijoiden oppia ja sitä kannattavat edelleen esimerkiksi Syyrian alaviitit.

Jotkin islamilaisen korin sisällöt ovat ristiriidassa keskenään. Korista löytyy esimerkiksi aineksia sekä vihan lietsomiseen että rauhan rakentamiseen eri uskontojen välillä.

Toisin kuin uskontokriitikot usein ajattelevat, uskontoperinteen ja esimerkiksi pyhien tekstien sisäiset ristiriidat eivät ole niinkään uhka uskonnolle kuin sen elinehto. Jos pyhät kirjoitukset eivät sisältäisi ristiriitaisia ajatuksia, ne tuskin kestäisivät aikaa kovin hyvin. Raamatulla on aikoinaan puolustettu orjuutta, mutta kun yleinen mielipide on kääntynyt orjuutta vastaan, samat tekstit on valjastettu uuteen käyttöön ja niistä on löydetty perusteet yleisille ihmisoikeuksille. Raamattu on säilyttänyt käyttökelpoisuutensa, koska sen sanoma on pystytty tulkitsemaan uudelleen muuttuneeseen maailmaan sopivalla tavalla. Tämä tuskin onnistuisi, jos Raamatun sanoma orjuudesta olisi hyvin yksiselitteinen.

Samasta syystä ristiriitaiset sisällöt eivät ole ongelma islamilaiselle korille. Päinvastoin, juuri perinteen sisäiset ristiriidat mahdollistavat sen tulkitsemisen uudelleen, kun olosuhteet ympärillä muuttuvat. Jokaisen on mahdollista poimia ristiriitaisten ainesten joukosta ne, jotka parhaimmin vastaavat oman tilanteen vaatimuksiin.

Sellaista ihmistä tuskin onkaan, joka olisi ottanut itselleen aivan kaiken korista löytyvän. Jokaisella muslimilla on oma kokoelmansa asioita, joiden juuri hän katsoo kuuluvan todelliseen islamiin. Muslimilla on myös täysi oikeus pitää omaa kokoelmaansa todellisena islamina, koska hän voi vedota Jumalaan uskonnollisen totuuden takaajana. Uskonnontutkija ei voi ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon eikä muihin uskonnollisiin totuusväittämiin, eikä uskonnontutkijalla siksi ole mitään objektiivista kriteeriä, jolla luokitella korin sisältöjä todellisen islamin piiriin tai sen ulkopuolelle. Muslimilla on toisin sanoen peruste suhtautua islamiin pakettina, mutta uskonnontutkijalla tällaista perustetta ei ole.

Kori työtä ohjaavana metaforana 


”Islamilainen kori” voi olla hyödyllinen työtä ohjaava mielikuva esimerkiksi sosiaali- ja opetusalojen ammattilaisille tai uskonnon parissa toimiville viranomaisille. Mielikuva suuntaa huomion islamilaisen perinteen moninaisuuteen, ja auttaa kyseenalaistamaan liian laajoja yleistyksiä. Kun islam nähdään korina, on helpompi muistaa, että esimerkiksi mediassa eniten näkyvien islamin ilmentymien lisäksi on olemassa myös toisenlaisia muslimeita ja toisenlaisia islameita.

Ajatus korista myös mahdollistaa islamiin liittyvien kysymysten käsittelyn ilman, että tarvitsee suhtautua joko kokonaisvaltaisen torjuvasti tai kokonaisvaltaisen hyväksyvästi kaikkeen islamiin liittyvään. Jos islam olisi kuin lahjapaketti, se olisi pakko ottaa vastaan tai hylätä kokonaisuudessaan. Korin sisältöjä sen sijaan voi arvioida yksittäin. Itse esimerkiksi suhtaudun yksiselitteisen kielteisesti naisten sukuelinten silpomiseen, jota tietyissä osissa muslimienemmistöistä maailmaa perustellaan uskonnolla, ja joka sikäli kuuluu islamilaiseen koriin. Toiset asiat korissa, esimerkiksi eräät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, ovat mielestäni sitä vastoin oikein positiivisia ja kannatettavia.

Kahden korin äärellä 


Entäpä sitten se islamin ja suomalaisen kulttuurin ristiriita? Tutkin väitöskirjassani nuoria muslimeita ja ajatuksia, joita heillä on islamista ja suomalaisuudesta. Tutkimukseeni osallistuneet nuoret yhdistivät suomalaisuuteen asioita, joihin heidän on muslimeina vaikea samaistua. Tällaisia olivat esimerkiksi kristinusko ja runsas päihteiden käyttö. Samalla nuoret näkivät suomalaisuudessa myös puolia, joita he mieluusti omaksuivat omaan elämäänsä.

Tutkimani nuoret puhuivat paljon siitä, kuinka he haluavat olla luomassa ”suomalaista islamia”. He ikään kuin penkoivat suomalaisuuden koria ja etsivät sieltä aineksia, joista rakentaa omaa tapaa olla sekä suomalainen että muslimi. Juopottelu ja kristinusko saivat jäädä koriin – sauna, rauha ja luontoarvot sen sijaan poimittiin osaksi omaa elämäntapaa.

Vaikuttaa siltä, että suomalaisuuden korissa ja islamilaisessa korissa on joitain asioita, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi humalahakuinen juominen ja viinikielto eivät oikein istu yhteen. Ristiriidat voi kuitenkin jättää koreihin. Suomalaisuuden ja islamin koreissa kyllä riittää muitakin asioita, joista rakentaa identiteettiä. Onpa korien sisällöissä jopa paljon samaa. Tutkimani nuoret näkivät esimerkiksi vaatimattomuuden ja vastaavat hyveet yhteisinä sekä suomalaisuudelle että islamille.

Itse pidän lähtökohtaisesti hyvänä, jos kulttuurin tai uskonnon kori sisältää identiteetin rakennusaineita mahdollisimman monenlaisille ihmisille. Siksi suomalaisuuden kori, jossa on sekä Kari Tapion Olen suomalainen että Kingfishin JustSeSomali, on mielestäni parempi kuin suomalaisuuden kori, jossa on vain toinen niistä.