Trump ja profetian epäonnistuminen

Olen seurannut mielenkiinnolla Joe Bidenin valtaan astumiseen liittyviä profetioita, joita on esiintynyt eräissä (myös suomalaisissa) kristillisissä piireissä. Eräs sosiaalisessa mediassa aktiivisesti vaikuttava julistaja oli vielä hieman ennen vallanvaihtoa vakuuttunut siitä, ettei mitään vallanvaihtoa tapahtuisi:

Kyseinen hengenmies oli hyvin varma asiastaan:

Toisin kävi. Biden astui presidentin virkaan. Ja mitä tekikään silloin uskottavuutensa likoon laittanut some-vaikuttaja? Tunnustiko hän kenties olleensa väärässä? Ei toki. Samana iltana Bidenin valtaan astumisen jälkeen kyseinen sananjulistaja teki sosiaaliseen mediaan päivityksen, jossa ilmoittikin olleensa profetioineen oikeassa! Väitteelleen hänellä oli pitkälliset perustelut:

Sosiaalipsykologian uranuurtaja Leon Festinger teki 1950-luvulla työtovereineen klassisen tutkimuksen profetian epäonnistumisesta. Tutkimuseettiset ohjeistukset eivät tuolloin olleet yhtä tiukkoja kuin nykyisin, ja Festingerin tutkimusryhmä pystyikin hyödyntämään varsin ainutlaatuista tutkimusasetelmaa: he soluttautuivat mukaan pieneen uskonnolliseen ryhmään, joka oli ennustanut maailmanlopun tapahtuvan 21.12.1954. Lentävän lautasen oli määrä hakea uskovat turvaan muutamaa päivää ennen maailmanloppua. Ryhmä valmistautui nousemaan lentävään lautaseen, ja kun sitä ei määräaikaan ilmestynytkään, päätteli kyseessä olleen vain heille tarkoitettu harjoitus. Seuraavakin määräaika tuli ja meni. Ryhmä tyrmistyi ensin, mutta sitten he saivat ilmoituksen: ryhmä oli omalla toiminnallaan levittänyt niin paljon hyvää, että Jumala oli heidän takiaan päättänyt säästää maailman tuholta. Ryhmä riemastui ja alkoi levittää sanomaansa entistä suuremmalla innolla.

Kun henkilö on rakentanut koko elämänsä tietyn uskomusjärjestelmän varaan, hän ei hevin luovu siitä – ei edes silloin, kun ulkoinen todistusaineisto on ristiriidassa omien uskomusten kanssa. Uskomus maailman loppumiseen tiettynä päivänä ja havainto siitä, että näin ei käykään, aiheuttaa kuitenkin mielensisäisen ristiriidan, jota Leon Festinger kutsui ”kognitiiviseksi dissonanssiksi”. Festingerin mukaan kognitiivinen dissonanssi aiheuttaa ahdistusta, ja siksi ristiriita pitää tavalla tai toisella purkaa. Kynnys omien uskomusten hylkäämiseen on kuitenkin niin suuri, että niiden kanssa ristiriitainen havainto pyritään selittämään tavalla, joka sallii kiinnipitämisen entisestä uskomusjärjestelmästä: Maailmanlopun piti tulla, mutta Jumala peruikin sen. Trump nousee kyllä presidentiksi – Jumala vain vaihtoi sen määräpäivää. Näytin olleen väärässä, mutta olinkin koko ajan oikeassa.

Festinger, L., Riecken, H. W., & Schachter, S. (1956). When prophecy fails. University of Minnesota Press.

Tekeekö uskonnollisuus oikeistokonservatiiviksi?

Useissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisuus on yhteydessä oikeistokonservatiiviseen vakaumukseen ainakin länsimaissa. Mitä uskonnollisempi henkilö on kyseessä, sitä todennäköisemmin hän kannattaa konservatiivista politiikkaa ja äänestää oikeistolaisia tai konservatiivisia puolueita. On kuitenkin epäselvää, kuinka yleismaailmallisesta yhteydestä on kyse. Ennakoiko uskonnollisuus oikeistokonservatiivista vakaumusta myös länsimaiden ulkopuolella ja muiden uskontojen kuin kristinuskon piirissä?

Gian Vittorio Capraran ja kumppanien suurtutkimus uskonnollisuuden ja poliittisen vakaumuksen yhteyksistä kattaa yhteensä 16 eri maata viidestä eri maanosasta. Myös Suomi on mukana. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 8825 vastaajaa, joiden piti muun muassa arvioida numeroasteikolla omaa uskonnollisuuttaan sekä sijoittumistaan oikeisto–vasemmisto- ja liberaali–konservatiivi-akseleilla. Kaikissa tutkituissa maissa Australiaa lukuun ottamatta todettiin selkeä yhteys uskonnollisuuden ja poliittisen vakaumuksen välillä: mitä uskonnollisempana vastaaja piti itseään, sitä todennäköisemmin hän oli myös poliittisesti konservatiivinen ja kallellaan oikealle. Yhteys voitiin todeta eri puolilla maailmaa ja eri uskontoperinteissä: uskonnollisuus ennakoi konservatiivisuutta ja oikeistolaisuutta Euroopan ja Amerikan kristillisenemmistöisissä maissa (esim. Brasiliassa, Chilessä, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa) mutta myös Israelissa, Japanissa ja Turkissa.

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisuus ja oikeistokonservatiivisuus ovat molemmat yhteydessä sosiaalisen yhdenmukaisuuden, turvallisuuden ja perinteiden korostamiseen eli niin sanottuihin säilyttämisarvoihin. Sekä uskoville että oikeistolle on toisin sanoen erityisen tärkeää se, että pidetään kiinni perinteistä ja yhteisistä säännöistä. Caprara ja kumppanit halusivat selvittää, voisiko uskonnollisuuden ja oikeistokonservatiivisuuden yhteys selittyä arvomaailmojen samanlaisuudella. Tekeekö uskonnollisuus siis ihmisestä oikeistokonservatiivin vai onko kyse siitä, että samanlaiset arvot vaikuttavat sekä uskonnollisuuden että oikeistokonservatiivisuuden taustalla?

Aineiston tilastollinen analyysi osoitti, että uskonnollisuuden ja poliittisen vakaumuksen yhteys ei kokonaan selity yhteisellä arvomaailmalla, vaan uskonnollisuudella on myös jokin arvoista riippumaton yhteys poliittiseen oikeistolaisuuteen ja konservatiivisuuteen. Uskonnon oma vaikutus poliittiseen vakaumukseen on kuitenkin useimmissa maissa varsin pieni. Esimerkiksi Suomessa säilyttämisarvoja korostava arvopohja määrittää poliittista vakaumusta selvästi enemmän kuin uskonto. Uskonnolla on merkittävää vaikutusta yksilön poliittiseen vakaumukseen lähinnä Turkissa sekä Keski- ja Etelä-Euroopan katolis- ja ortodoksienemmistöisissä maissa, kuten Puolassa, Espanjassa ja Kreikassa.

Caprara, G. V.,Vecchione, M., Schwartz, S. H., Schoen, H., Bain, P. G., Silvester, J.,Cieciuch, J., Pavlopoulos, V., Bianchi, G., Kirmanoglu, H., Baslevent, C.,Mamali, C., Manzi, J., Katayama, M., Posnova, T., Tabernero, C., Torres, C., Verkasalo, M., Lönnqvist, J-E., Vondráková, E., Caprara, M. G. (2018). The Contribution of Religiosity to Ideology: Empirical Evidences From Five Continents. Cross-Cultural Research.