keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Radikalisaatioriskin arvioinnista

Eräs opiskelija otti yhteyttä ja kysyi neuvoja siihen, miten kehittää mittaria sen arvioimiseen, mikä riski jollakulla on radikalisoitua väkivaltaisesti. En osannut auttaa. Vastasin kirjoittamalla aiheesta ”ehdollinen todennäköisyys”:  

  • Otetaan riskitekijä A, jonka tiedetään olevan yhteydessä väkivaltaiseen radikalisaatioon. Oletetaan nyt, että A on niin iso riskitekijä, että radikalisoituneista 90 prosentilla on A, kun taas muusta väestöstä A on vain 10 prosentilla. (Onkohan näin voimakkaita riskitekijöitä oikeasti olemassa?)
  • Väkivaltainen radikalisoituminen on huomattavan harvinainen ilmiö. Leikitään nyt, että niinkin moni kuin yksi tuhannesta ihmisestä (eli 0,1 % väestöstä) radikalisoituu väkivaltaisesti.
  • Oletetaan, että meillä on testi, joka tunnistaa ne, joilla on radikalisaation riskitekijä A. Otetaan 100 000 ihmistä ja käytetään testiämme tunnistamaan heistä ne, jotka ovat radikalisoituneet.
  • Jos 0,1 % ihmisistä radikalisoituu, 100 000 ihmisen joukossa väkivaltaisesti radikalisoituneita on 100 000 x 0,001 = 100. Näistä 90 prosentilla (eli 90 henkilöllä) on A.
  • Loput 99 900 eivät ole radikalisoituneita. Heistä 10 prosentilla (eli 9990:llä) on silti A.
  • Testimme on siis luokitellut 9990 + 100 = 10 090 henkilöä radikalisoituneiksi. Heistä kuitenkin vain 100 (eli alle 1 %) on oikeasti radikalisoituneita. Testimme tuottaa siis 99-prosenttisesti vääriä positiivisia tuloksia (luokittelee radikalisoituneiksi henkilöitä, jotka eivät sitä ole) – ja tämä tilanteessa, jossa sekä yleinen radikalisoitumistodennäköisyys että riskitekijän voimakkuus on arvioitu selvästi yläkanttiin!

Prosenttiluvut tässä esimerkissä on heitetty hatusta, mutta yleinen logiikka pätee. Koska väkivaltainen radikalisoituminen on niin harvinainen ilmiö ja sen riskitekijät niin epäspesifejä, riskitekijöihin perustuvat mittarit tuottavat väistämättä liikaa vääriä positiivisia ollakseen käyttökelpoisia. Jos sellaisen mittarin jotenkin onnistuisi kehittämään, puhelin kävisi kuumana, kun kaikki maailman turvallisuuspalvelut soittelisivat ja haluaisivat menetelmän itselleen.

(EDIT! Tärkeä täsmennys!) Arviointi on ihan eri juttu riippuen siitä, onko tarkoituksena skriinata riskitapaukset koko väestöstä vai esim. arvioida riskin vakavuutta jossain porukassa, joka on jo tavalla tai toisella tunnistettu riskiryhmäksi. Yllä oleva argumenttini pätee edellisessä tapauksessa, jälkimmäisessä taas ei. Ja juuri jälkimmäinenhän on sitä, mitä esim. eri viranomaistahot tekevät.