lauantai 16. lokakuuta 2021

Islamilainen rukous kokemuksena

Tutkimus islamista ja muslimeista Suomessa on tällä hetkellä verrattain runsasta. Minua on kuitenkin ruvennut hieman kiusaamaan se, kuinka suuri osa tutkimuksesta keskittyy muslimien ja jonkin yhteiskunnallisen instituution välisiin suhteisiin. Meillä on runsaasti tutkimusta suomalaisista muslimeista kouluissa, muslimeista työpaikoilla, islamiiin liittyvästä poliittisesta päätöksenteosta, muslimeista mediassa ja niin edelleen.  

On tietysti tärkeää tutkia, kuinka muslimit osallistuvat yhteiskuntaan tai kuinka islam ja uskonnollinen moninaisuus yleisemminkin otetaan huomioon yhteiskunnan eri sektoreilla. On kuitenkin ongelmallista, jos tutkimus on pelkästään tätä. Tutkin omassa väitöskirjassani nuorten muslimien kansallisia identiteettejä ja pönkitin siten entisestään muutenkin vallitsevaa ”muslimit suhteessa yhteiskuntaan” -tutkimussuuntaa. Väitöksen jälkeisessä tutkimuksessa olen kuitenkin pyrkinyt vaihtamaan fokusta ja tutkimaan sitä, mikä on suomalaisten muslimien suhde omaan uskontoperinteeseensä. Päätutkimusaiheenani on tällä hetkellä Koraanin rooli nuorten shiiamuslimien arjessa. Olen siis kiinnostunut siitä, miten aivan tavalliset nuoret shiiat lukevat, käyttävät ja tulkitsevat Koraania. 

Myös W. Paul Williamsonin parin vuoden takaisella artikkelilla on positiivinen pyrkimys ymmärtää islamia ja muslimien uskonnollista elämää ”sisältäpäin”. Artikkelissaan Williamson pyrkii fenomenologisen lähestymistavan kautta tavoittamaan sen, millainen kokemus islamilainen rukous on. Artikkelia varten hän haastatteli kaikkiaan seitsemää korkeasti koulutettua muslimia (viittä miestä ja kahta naista), joilla oli juuret yhteensä viidessä eri maassa eri puolilla muslimienemmistöistä maailmaa. Haastateltavat kuvasivat mahdollisimman yksityiskohtaisesti kokemuksiaan rukouksesta, ja vertailemalla eri haastateltavien kuvauksia keskenään Williamson pystyi hahmottelemaan rukouskokemuksen yleisiä piirteitä. Williamsonin analyysissa erottui neljä keskeistä rukouskokemuksen osatekijää: yhteys/ei yhteyttä Jumalaan, tunteet, henkinen muutos ja varma tieto. 

Useimmat Williamsonin haastateltavista rukoilivat säännöllisesti kaikki viisi päivittäistä salat-rukousta. Rukous oli heille päivittäinen rutiini ja useimmiten siihen ei liittynyt erityistä kokemusta yhteydestä Jumalaan. Rukoilu saattoi hyvinkin tapahtua ”automaattiohjauksella”: suu toisti rukouskaavaa, mutta ajatukset harhailivat päivän askareissa. 

Kaikki haastateltavat kertoivat kuitenkin myös hetkistä, jolloin he olivat rukouksen kautta saaneet kokemuksen yhteydestä Jumalaan. Yleensä tällainen kokemus ei liittynyt viidesti päivässä tehtäviin, määrämuotoisiin salat-rukouksiin, vaan vapaamuotoisiin dua-rukouksiin, joita uskova voi lausua milloin tahansa. Yhteyden kokemuksiin liittyi voimakkaita läheisyyden ja hyväksynnän tunteita: rukoilija tunsi olevansa täysin paljaana ja haavoittuvaisena Jumalan edessä, mutta Jumala ei tuominnut tai torjunut häntä. Haastateltavat kuvasivat myös, kuinka rukous hiljensi mielensisäisen hälinän ja auttoi kuuleman Jumalan. Yhteyden kautta epäonnistumisen, tyytymättömyyden ja yksinäisyyden tunteet vaimenivat ja niiden tilalle tuli rauha ja tyytyväisyys. Yksi haastateltavista kuvasi, kuinka oli rukoillut apua epätoivoisessa tilanteessa ja se oli tuntunut samalta kuin olisi vetänyt keuhkot täyteen raikasta ilmaa pidätettyään ensin henkeä pitkän aikaa. Muutama muu haastateltava kertoi rukouksenaikaisista aistikokemuksista: iho saattoi mennä kananlihalle, saattoi tuntua siltä kuin joku olisi ihan fyysisesti koskettanut tai nenässä saattoi tuntua miellyttävä tuoksu. 

Haastateltavat kuvasivat rukousta henkisenä muutoksena, jonka vaikutukset ulottuivat muihinkin arkielämän tilanteisiin. Rukous uudisti ja puhdisti itsen sekä antoi itsevarmuutta ja -luottamusta kohdata elämän haastavat tilanteet. Rukous oli haastateltaville varman tiedon lähde: se antoi varmuuden ja vahvistuksen Jumalan olemassaolosta ja suuruudesta, mutta myös vastauksia elämän pienempiin valinta- ja pulmatilanteisiin. Rukouksen kautta saatu tieto oli suoraa, intuitiivista ja kokemuksellista. Se oli tietoa, jonka totuutta ei voinut perustella, vaan se piti tuntea.

Williamsonin tutkittavien kuvaukset rukouskokemuksistaan toivat minulle monesti mieleen omaan tutkimukseeni osallistuneiden shiia-nuorten kertomukset Koraanin roolista omassa elämässään. Kun lukee vaikkapa suomalaisia nettikeskusteluita islamista, tulee helposti tunne, että ei-muslimeilla on usein mielikuva Koraanista jonkinlaisena ankarana sääntökirjana, jonka pääasiallinen tarkoitus on hankaloittaa elämää pikkutarkoilla kielloilla ja rajoituksilla. Omat haastateltavani eivät kuitenkaan kuvaa suhdettaan Koraaniin ollenkaan näin. Olen aloittanut kaikki haastatteluni pyytämällä haastateltavaa kuvaamaan yhdellä lauseella Koraanin merkitystä itselleen, ja yleisimmin saamani vastaus on ollut ”rauha”, ”mielenrauha” tai jotain vastaavaa. Koraanin pääasiallista antia eivät olleet käskyt ja määräykset vaan emotionaalinen turva ja luottamus.

Williamson, W. P. (2018). The experience of Muslim prayer: A phenomenological investigation. Pastoral Psychology, 67, 547-562.

tiistai 12. lokakuuta 2021

Muslimit terveydenhuollon asiakkaina

Kävin viime vuonna yliopistopedagogiikan kurssin, jonka myötä innostuin case-oppimisesta. Case-oppimista käytetään paljon muun muassa lääke- ja oikeustieteiden opetuksessa, ja olin kiinnostunut kokeilemaan, kuinka se toimisi uskonnontutkimuksessa. Olin saanut useampaakin eri reittiä viestiä, että terveydenhuollon ammattilaiset kaipaavat lisää eväitä muslimiasiakkaiden ja heidän perheidensä huomioimiseen. Päätinkin laittaa erään kurssini opiskelijat hiomaan uskonnontutkijan asiantuntemustaan aidon casen parissa ja annoin heidän tehtäväkseen laatia materiaalia terveydenhuollon tarpeisiin. Opiskelijoideni työn tuloksena syntyi Muslimit terveydenhuollon asiakkaina -opaskirjanen, joka on vapaasti saatavilla Helsingin yliopiston Helda-julkaisuarkistossa.

Opasta laatiessamme mietimme paljon sitä, kuinka huomioida yhtäältä islamin eri tulkintojen moninaisuus ja toisaalta eletty uskonto -- siis se, etteivät uskonnon "viralliset dogmit" yleensä kovinkaan hyvin vastaa sitä, mitä ihmiset arjessaan ajattelevat ja tekevät. Oli melkoinen haaste yrittää todeta 46 sivussa jotain konkreettista muslimeista sortumatta samalla harhaanjohtaviin yleistyksiin ja uskonnollistamiseen. Juuri yleistämisestä varoittaaksemme lisäsimme oppaan alkuun seitsemän muslimipotilaiden kohtaamiseen tarkoitettua muistisääntöä, joista kaksi ensimmäistä (ja tärkeintä?) olivat:

  1. Käytännössä kaikkiin asioihin on monta erilaista islamilaista näkemystä. Kannattaa rohkeasti kysyä asioita muslimipotilaalta itseltään. Kysy, älä oleta!
  2. Uskonnon lisäksi potilaan ajatteluun vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja koulutustausta. Kohtaa siis potilas yksilönä – älä uskonnon tai kulttuurin edustajana.

Ahokas, A., Ali Mohamed, M., Hagfors, V., Helki, E., Ingman, M., Ingman, S., Karvonen, I., Kavakko-Widström, I., Leinonen, S., Nenonen, E., Nikupaavo, K., Norring, R., Pesso, N., Rautiainen, S., Savolainen, R., Seppälä Beldih, S., Stenlund, M., Tiihonen, H., Vaahtera, S., Vilkko, S., Vuorimaa, S. & Pauha, T. (2021). Muslimit terveydenhuollon asiakkaina. Helsinki: Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta.