Vuosi tai pari sitten laadin kirjoittajakuvausta johonkin artikkeliini, ja mietin sitä varten, miten tiivistäisin kaikkein keskeisimmän akateemisen kiinnostuksenkohteeni. Sitten se valkeni minulle: Minua kiinnostaa ennen kaikkea se, miten ihmiset ratkovat identiteettikonflikteja. Identiteettikonflikteja on esimerkiksi eri uskontoja tai kansallisuuksia edustavien ihmisten välillä. Itse olen julkaissut tutkimusta esimerkiksi ateistien asenteista uskovia kohtaan ja suomalaisten yleisistä asenteista muslimeita kohtaan. Vielä ihmisten välisiä identiteettikonflikteja enemmän olen kuitenkin kiinnostunut ihmisten sisäisistä identiteettikonflikteista; mitä tehdä, kun oma uskonnollinen vakaumus ja jokin toinen puoli itseä ovat ristiriidassa? Tällaisia kysymyksiä olen pohtinut niin väitöskirjassani kuin melko tuoreessa artikkelissa, joka käsitteli kristityn vapaaotteluammattilaisen identiteettejä.
Myös Güler Beril Kumpasoğlun, Dilara Hasdemirin ja Deniz Canel-Çınarbaşin artikkelissa on kyse identiteettikonflikteista. Kumpasoğlun ja kumppanien tarkoituksena oli selvittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien turkkilaismuslimien kokemuksia LGBTIQ-identiteetin ja uskonnon yhdistämisestä. Tutkimusta varten haastateltiin 12 henkilöä, jotka olivat yliopistokoulutettuja, iältään 19–30-vuotiaita ja edustivat erilaisia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.
Lähes kaikki tutkittavat olivat omaksuneet lapsuudenperheessään vanhoillisen islamin tulkinnan, jonka he kokivat olevan ristiriidassa heidän seksuaali- tai sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Tutkittavilla oli vaihtelevia tapoja suhtautua ristiriitaan: Erityisesti ristiriidan alkuvaiheissa monet heistä olivat omistautuneet intensiiviselle uskonnonharjoitukselle ja yrittäneet tukahduttaa ”väärältä” tuntuneen kokemuksen seksuaalisuudestaan tai sukupuolestaan. Kun tämä ei onnistunut, osa hyväksyi tilanteen ja jatkoi elämää pitäen uskonnon ja sukupuolen/seksuaalisuuden visusti erillään. He eivät niinkään ratkaisseet identiteettikonfliktia vaan jäädyttivät sen. Uskonto ja sukupuoli/seksuaalisuus olivat heille kaksi elämänaluetta, jotka eivät koskettaneet toisiaan.
Toisten tutkittavien kohdalla konflikti heidän omaksumansa islamin tulkinnan ja LGBTIQ-identiteetin välillä johti islamin hylkäämiseen. He eivät kuitenkaan välttämättä hylänneet kaikkea uskonnollista, vaan saattoivat esimerkiksi jatkaa Jumalaan uskomista, vaikka eivät enää kokeneet itseään muslimeiksi. Tulos vastaa monissa muissakin tutkimuksissa tehtyä havaintoa, jonka mukaan uskonnollisuus ja uskonnottomuus ovat suhteellisia käsitteitä: ihminen voi olla jossain suhteessa hyvinkin uskonnollinen ja toisessa suhteessa uskonnoton.
Tutkittavien joukossa oli kuitenkin myös niitä, jotka olivat löytäneet toisenlaisen tavan tulkita islamia ja sitä kautta saaneet aikaan sovun uskonnollisen ja LGBTIQ-identiteetin välillä. Uudet tulkinnat liittyivät esimerkiksi keskeisimpään Koraanin tarinaan, joka monien mielestä kieltää homoseksuaalisuuden: Vanhasta testamentistakin tuttuun kertomukseen Lootista. Eräiden tutkijoiden tavoin Kumpasoğlun ja kumppanien haastattelemat turkkilaiset olivat päätyneet tulokseen, että Sodoman synti ei suinkaan ollut homoseksuaalisuus. Heidän mukaansa Jumala ei tuhonnut kaupunkia homoseksuaalisuuden vuoksi vaan siksi, että sen asukkaat yrittivät väkivaltaisesti raiskata kaupunkiin tulleet vieraat. (Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissisen mukaan tämä on historiallisesti myös Raamatun Loot-kertomuksen pointti.) Islam ei näin tulkittuna tuomitsekaan homoseksuaalisuutta, vaan seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus on osa Jumalan luomistyötä ja siten arvokasta.
Sisäisten konfliktien lisäksi Kumpasoğlun ja kumppanien tutkimuksessa tuli kuitenkin esiin myös ihmisten välisiä konflikteja. Vaikka homoseksuaalisuus ei olekaan rangaistavaa Turkissa, kaikki tutkittavat kertoivat syrjinnästä, jota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat turkkilaisessa yhteiskunnassa. Osa syrjintäkokemuksista liittyi suoraan uskonnonharjoitukseen: tutkimukseen osallistunut transnainen esimerkiksi kertoi, ettei voinut rukoilla moskeijassa, koska moskeijatila on jaettu sukupuolen mukaan eikä häntä hyväksytty sen enempää miesten kuin naistenkaan puolella. Tutkittavien syrjintäkokemukset liittyivät erityisesti pikkukyliin ja -kaupunkeihin – pääkaupunki Ankaran akateemisissa piireissä he kokivat voivansa elää suhteellisen vapaasti.
Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän lisäksi tutkittavat kohtasivat myös uskontoon perustuvaa syrjintää. He kertoivat LGBTIQ-yhteisössä esiintyvän paljon epäluuloa uskontoa kohtaan, eivätkä he siksi voineet avoimesti ilmaista omaa uskonnollista vakaumustaan yhteisössä. Sekä LGBTIQ-yhteisössä että laajemmassa turkkilaisessa yhteiskunnassa on yleinen ajatus, ettei seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva voi olla oikeasti muslimi, ja siksi Kumpasoğlun tutkimukseen osallistuneet joutuivat kaikkialla kätkemään jonkin osan identiteetistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti