Minä ja kollegani saimme Suomen Akatemialta rahoituksen hankkeeseen, jossa on tarkoitus tutkia turvallisuuden ja turvattomuuden tunteita uskonnollisissa tiloissa. Oma osahankkeeni kyseisessä projektissa liittyy sateenkaarimuslimeihin. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että eurooppalaiset muslimit kohtaavat uskontonsa vuoksi huomattavan paljon epäluuloja ja suoranaista syrjintää. Moskeija voi hyvinkin olla turvapaikka vihamielisessä ympäristössä. On kuitenkin myös hyvin tiedossa, että muslimiyhteisöissä (niin kuin monissa muissakin uskonnollisissa yhteisöissä) esiintyy vihamielisiä asenteita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Moni moskeija noudattaa eräänlaista ”don’t ask, don’t tell” -periaatetta: moskeijaan voi tulla rukoilemaan, kunhan pitää normista poikkeavan sukupuoli- tai seksuaali-identiteetin omana tietonaan. Tämä ei tietenkään ole kaikille yhtä helppoa: miehillä ja naisilla on usein omat tilat moskeijassa, ja transmuslimi voi kokea hyljeksintää molemmilla puolilla.
Muslimiyhteisössä esiintyy homo- ja transfobiaa – ja
sateenkaariyhteisöt eivät puolestaan ole vapaita rasismista ja islamofobiasta.
Australialainen homomuslimi kuvasi eräässä tutkimuksessa omia kokemuksiaan
näin: ”Minua naurattaa se, että uskonnollinen yhteisö ja homoyhteisö tuntuvat
melkein olevan samaa mieltä yhdestä asiasta: et voi olla homo ja harjoittaa
uskontoa.” Mistä siis sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat muslimit
voivat löytää paikan, jossa voivat avoimesti ilmaista niin sukupuolisuuttaan
tai seksuaalisuuttaan kuin uskontoaankin?
Valmistellessani hankettani olen lukenut uskontoon sekä
sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Viimeisin lukemani artikkeli on
Samuel J. Skidmoren, G. Tyler Lefevorin, Rachel M. Golightlyn ja Eric R.
Larsenin ”Religious Sexual Minorities, Belongingness, and Suicide Risk: Does It
Matter Where Belongingness Comes From?”. Artikkelissa selvitellään yhteisöön
kuulumisen vaikutuksia seksuaalivähemmistöön kuuluvien entisten ja nykyisten
mormonien itsetuhoajatuksiin. Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska
seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla on havaittu olevan neljä kertaa yleisemmin
itsetuhoajatuksia ja kuusi kertaa useammin itsemurhayrityksiä kuin heteroilla.
Keskeisin itsetuhoisuudelle altistava tekijä on seksuaalivähemmistöjen kokema
vähemmistöstressi (minority stress): seksuaalivähemmistöihin kohdistuu
huomattavia yhteiskunnallisia ennakkoluuloja ja syrjintää, mikä synnyttää
tarpeen salata oma seksuaali-identiteetti muilta ja jossain tapauksessa myös
sisäistettyjä kielteisiä asenteita omaa seksuaalisuutta kohtaan (internalized
homonegativity). Myös yksinäisyys ja eristyneisyys altistavat
itsetuhoisuudelle – tunne kuulumisesta yhteisöön puolestaan suojelee siltä.
Skidmorea ja hänen työtovereitaan kiinnosti selvittää,
suojeleeko aivan kaikenlainen yhteisöön kuuluminen itsetuhoisuudelta. Entä jos
seksuaalivähemmistöön kuuluva on esimerkiksi mukana voimakkaan homokielteisessä
uskonnollisessa yhteisössä? Onko pelkkä yhteisöön kuuluminen itsessään
suojeleva tekijä vai täytyykö yhteisön myös suhtautua hyväksyvästi jäsentensä seksuaaliseen
monimuotoisuuteen?
Selvittääkseen tarkemmin uskonnollisuuden, yhteisöön
kuulumisen ja vähemmistöstressin keskinäisiä vaikutuksia itsetuhoisuuteen
Skidmore ja kumppanit keräsivät kyselyaineiston 397 nykyiseltä ja 205 entiseltä
mormonilta, jotka kokivat kuuluvansa seksuaalivähemmistöön eli identifioituivat
esimerkiksi homoksi, lesboksi, biseksuaaliksi tai queeriksi. Tutkijoiden mukaan
mormonikirkko on eräs esimerkki seksuaalivähemmistöihin kielteisesti
suhtautuvasta uskonnollisuudesta: vaikka mormonikirkon johdon kannanotot
esimerkiksi homoseksuaalisuutta kohtaan ovatkin ajan myötä lieventyneet, kirkon
virallinen opetus korostaa voimakkaasti heteroseksuaalista avioliittoa ja
tuomitsee muunlaiset seksuaalisuhteet.
Skidmoren ja kumppanien tekemä kysely osoitti, että
osallistuminen uskonnollisiin tilaisuuksiin oli yhteydessä lisääntyneisiin
itsetuhoajatuksiin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien mormonien parissa.
Tutkijat olettivat itsetuhoajatusten johtuvan vihamielisistä opetuksista ja
syrjinnästä, joita sateenkaarimormonit kohtaavat uskonnollisissa tilaisuuksissa.
Syy-seuraussuhde voi kuitenkin olla myös toisensuuntainen: itsetuhoajatusten
kanssa painiskelevat mormonit ehkä hakevat lohtua uskonnosta?
Uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen ja
itsetuhoajatusten välinen yhteys oli erityisen voimakas vastaajilla, jotka
eivät kokeneet täysin kuuluvansa mormoniyhteisöön. Sateenkaariyhteisöön
kuulumisen ja uskonnollisissa tilaisuuksissa käymisen yhteisvaikutus
itsetuhoajatuksiin oli sen sijaan päinvastainen: aktiivinen osallistuminen
uskonnollisiin tilaisuuksiin lisäsi itsetuhoajatuksia erityisesti niillä
vastaajilla, joilla oli voimakas tunne kuulumisesta sateenkaariyhteisöön.
Skidmore ja kumppanit selittivät tätä ristiriidalla, jota tällaiset vastaajat
mahdollisesti kokevat: uskonnollisissa tilaisuuksissa kohdattu homofobia voi
osua erityisen kipeästi, jos itse kokee olevansa kiinteä osa
sateenkaariyhteisöä.
Myös tarve piilotella omaa seksuaali-identiteettiä ennakoi
itsetuhoisia ajatuksia. Salailun tarve oli erityisen voimakkaasti yhteydessä
itsetuhoisuuteen niillä vastaajilla, jotka kokivat itsensä kiinteäksi osaksi
(joko sateenkaari- tai mormoni)yhteisöä. Tutkijoiden mukaan tulos sopii hyvin
yhteen niiden tutkimusten kanssa, joissa on todettu, kuinka kipeää tekee salata
tärkeitä puolia itsestä niiltä, jotka ovat itselle tärkeitä ja läheisiä.
Asioiden salaaminen kaukaisemmilta tuttavuuksilta ei ole yhtään niin vaikeaa.
Skidmore ja kumppanit tekevät tulostensa perusteella eräitä
suosituksia esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, joiden asiakkaissa
on sekä seksuaalivähemmistöihin että uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvia. Yksi
suosituksista on keskustella asiakkaan kanssa siitä, mitä hän saa eri
yhteisöistä ja niiden jäsenyydestä. Homofobisen yhteisön uskonnollisiin
tilaisuuksiin osallistuminen vaikuttaisi lisäävän itsetuhoajatuksia ainakin
niillä seksuaalivähemmistöön kuuluvilla, jotka eivät koe vahvaa
yhteenkuuluvuutta kyseisen yhteisön kanssa. Jos tällaista yhteenkuuluvuuden
tunnetta ei ole, tilaisuuksia on ehkä parempi välttää.
Skidmore, S. J., Lefevor, G. T., Golightly, R. M., & Larsen, E. R. (2023). Religious sexual minorities, belongingness, and suicide risk: Does it matter where belongingness comes from? Psychology of Religion and Spirituality, 15(3), 356–366. https://doi.org/10.1037/rel0000470
