Mitä karma on (noin niinku psykologisesti)?

Cindel J. M. Whiten, Ara Norenzayanin ja Mark Schallerin artikkeli ”The Content and Correlates of Belief in Karma Across Cultures” ei ensivilkaisulla vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta. Artikkeli esittelee kysymyssarjan, jolla mitataan uskoa karman lakiin – siis siihen, että hyvät teot palkitaan ja pahat teot rangaistaan joko tässä tai tulevassa elämässä. En itse ole kovinkaan kiinnostunut psykologisten mittarien suunnittelusta, ja ajattelinkin aluksi jättää artikkelin kokonaan väliin. Ara Norenzayan on kuitenkin aiemmin kirjoittanut vaikka mitä kiinnostavaa, ja päätin siksi antaa tällekin jutulle mahdollisuuden. Enkä katunut. Mittarisuunnittelun ohella artikkeli käsittelee nimittäin myös toista, huomattavan kiinnostavaa teemaa: onko usko karman lakiin vain yksi kulttuurispesifi ilmentymä yleisinhimillisestä tarpeesta uskoa, että oikeus toteutuu – että hyville ihmisille käy hyvin ja pahoille huonosti? Eli synnyttääkö tarve uskoa oikeudenmukaiseen maailmaan yhdessä kulttuurissa karmauskoa ja toisessa kulttuurissa esimerkiksi uskon Jumalan viimeisen tuomioon? Vai onko karmausko sen sijaan oma ilmiönsä, jota ei voi kokonaan selittää muilla psykologisilla ilmiöillä ja tarpeilla?

White, Norenzayan ja Schaller tarkastelevat oman karmauskomittarinsa yhteyksiä muita uskomuksia mittaaviin kysymyksiin ja toteavat, että karmaan uskovat ovat muita taipuvaisempia uskomaan myös oikeuden toteutumiseen ja erilaisiin yliluonnollisina pidettyihin ilmiöihin. Karmaan uskominen oli yhteydessä muun muassa henkisyyteen, jumalauskoon ja käsitykseen maailman perimmäisestä oikeudenmukaisuudesta. Karmausko ei kuitenkaan kokonaan selittynyt näillä muilla uskomuksilla, vaan tutkijoiden mukaan ”karmausko on käsitteellisesti omaleimainen psykologinen rakenne, joka ei ole pelkistettävissä yhdistelmäksi muita yliluonnollisia uskomuksia, oikeudenmukaisuuteen liittyviä uskomuksia ja altistumista tietyille kulttuurisille perinteille.”[1] Karma sisältää ajatuksen siitä, että pahasta teosta voi seurata rangaistus vasta pitkän ajan päästä (jopa tulevassa elämässä) eikä teolla ja seurauksella välttämättä ole mitään ilmeistä syy-yhteyttä. Tämä erottaa karmauskon monista maallisemmista oikeuskäsityksistä. Karma ei myöskään edellytä Jumalaa tai muuta persoonallista toimijaa, jonka vastuulla palkitseminen tai rankaiseminen on; karma on yliluonnollinen voima, joka muistuttaa enemmän luonnonlakia kuin juutalais-kristillisen perinteen kaikkivoipaa tuomaria.  

Tutkimuksen aineisto oli kerätty Kanadasta, Intiasta ja Yhdysvalloista. Kuten oli odotettavaa, karmaan uskottiin vahvemmin Intiassa kuin Pohjois-Amerikassa ja enemmän ”karmisten uskontojen” (eli hindujen, buddhalaisten ja sikhien) kuin kristittyjen ja ateistien parissa. Tutkimuksessa todettiin myös, että karmisten uskontojen kannattajat uskoivat sitä voimakkaammin karmaan, mitä enemmän he osallistuivat uskonnollisiin toimituksiin ja mitä uskonnollisempina he pitivät itseään. Kristittyjen parissa uskonnollisuuden ja karmauskon välinen yhteys oli päinvastainen: muita vakaumuksellisemmat kristityt olivat myös muita vähemmän taipuvaisia uskomaan karmaan. Tutkimuksen perusteella usko karman voimaan riippuu pitkälti sosiaalisista vaikutteista, ja karmaan uskovilla olikin usein lähipiirissään muita, jotka jakoivat saman uskomuksen.

White, C. J. M., Norenzayan, A., & Schaller, M. (2018). The Content and Correlates of Belief in Karma Across Cultures. Personality and Social Psychology Bulletin.

---

[1] ”[B]elief in Karma is a conceptually unique psychological construct that is not simply reducible to a combination of justice beliefs, supernatural beliefs, and exposure to specific cultural traditions.”