Niin psykologiassa kuin muissakin yhteiskuntatieteissä on viime vuosikymmenten aikana alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota kertomuksiin eli narratiiveihin. Kiinnostuksen kasvu on ollut siinä määrin voimakasta, että jotkut puhuvat jopa yhteiskuntatieteiden ”narratiivisesta käänteestä”. Kertomusten kertominen ei ole ainoastaan ihmislajin keino viihdyttää itseään, vaan kertomukset myös auttavat ihmisiä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Kun ihminen kertoo elämäntarinaansa, hän muodostaa käsitystä siitä, kuka on, miksi on tullut sellaiseksi kuin on ja mihin on menossa elämässään. Eri uskontojen ja mytologioiden kertomukset puolestaan antavat vastauksia kysymyksiin hyvästä ja pahasta, ihmiselämän päämäärästä, maailman luonteesta ja niin edelleen.
Ihmiset tekevät kokemuksiaan ymmärrettäväksi kytkemällä ne osaksi laajempaa kertomusta. Jos esimerkiksi sairaudet ja muut vastoinkäymiset näkee mielekkäänä osana omaa elämäntarinaa, ne on ehkä helpompi sietää tai jopa hyväksyä. Kertomuksen muuttuminen voi puolestaan muuttaa ihmisen käsitystä itsestään, omasta elämästään ja jopa koko maailmasta. Psykologille ja uskonnontutkijalle olennaisinta ei yleensä olekaan se, ovatko esimerkiksi uskonnolliset kertomukset ”tosia”, vaan se, miten ne vaikuttavat ihmisen omassa elämässä.
Alfonso Santarpia on työtovereineen tutkinut yhden syöpäpotilaan kertomuksia sairaudestaan ja sitä, kuinka ne muuttuivat shamanististen istuntojen myötä. Tutkimukseen osallistunut potilas, ”Rouva AA”, oli 63-vuotias ja saattohoidossa pitkälle edenneen rintasyövän vuoksi. Ennen tutkimukseen osallistumista hänelle tehtiin perusteellinen psykiatrinen arviointi, jossa ei todettu mielenterveyden häiriöitä tai päihdeongelmia. Osana hoitoa Rouva AA:lle järjestettiin kolme istuntoa shamanismiin perehtyneen musiikkiterapeutin kanssa. Istuntoihin kuului muun muassa rummutusta, jonka tarkoituksena oli saada aikaan tavallisesta poikkeava tietoisuudentila. Istuntojen aikana sekä shamaani että Rouva AA kokivat voimakkaita aistivaikutelmia tai ”näkyjä”, joista he keskustelivat.
Rouva AA haastateltiin sekä ennen shamanistisia istuntoja että niiden jälkeen. Kun tutkijat analysoivat Rouva AA:n haastattelukertomuksia, he totesivat, että ne ilmensivät kahta huomattavan erilaista tapaa suhtautua sairauteen: Ennen shamanistisia istuntoja Rouva AA:n kertomuksen keskeisin teema oli elämän rajallisuus ja sitä leimasi vaikeus hyväksyä sairautta. Shamanististen istuntojen jälkeen keskeisimmäksi teemaksi nousi kuitenkin tietoisuus kaiken näkyvän ja näkymättömän keskinäisestä yhteydestä. Muuttuneessa kertomuksessa maailma oli täynnä hyväntahtoisia voimia ja kipukin tärkeä osa elämää.
Moni varmasti tuohtuu lukiessaan Santarpian ja kumppanien tutkimusartikkelia, jossa syöpäpotilas tapaa shamaania ja kokee sen kautta saaneensa yhteyden hyväntahtoisiin henkivoimiin. Eikös tämä ole puoskarointia ja sairaan ihmisen huiputtamista? Shamanismi ei kuitenkaan tässä tutkimuksessa korvaa tavanomaisia hoitomuotoja, vaan on niiden lisänä. Rouva AA:n syöpä on edennyt niin pitkälle, että hän on jo saattohoidossa. Rouva AA tulee kuolemaan sairauteensa ja paras, mitä lääketiedekään voi enää tehdä, on helpottaa hänen oloaan. Santarpia ja kumppanit eivät myöskään ota mitään kantaa Rouva AA:n henkiuskomusten todenperäisyyteen vaan toteavat ainoastaan sen, kuinka ne muuttavat hänen suhtautumistaan sairauteen; ajatus universumin pohjimmaisesta hyväntahtoisuudesta ja kaiken olevaisen yhteydestä auttaa Rouva AA:ta hyväksymään sairautensa riippumatta siitä, onko ajatus totta vai ei.
Rouva AA:n kokemat henkivoimat eivät mahdu nykypäivän luonnontieteelliseen maailmanselitykseen. Onko tieteellisellä maailmankuvalla kuitenkaan sellaista itseisarvoa, että siitä pitäisi pitää kiinni silloinkin, kun se ei auta elämässä? Jos kokemus hyväntahtoisten henkien läpäisemästä maailmankaikkeudesta auttaa Rouva AA:ta kohtaamaan lähestyvän kuoleman, pitäisikö vastuullisesti toimivan hoitotahon jopa tukea tällaista kokemusta? Minä en tiedä.
Santarpia, A., Ricci, T., Meuche, G., Gamberini, N., & Destandau, M. (2021). The Narrative Effects of Shamanic Mythology in Palliative Care. Journal of Humanistic Psychology, 61(1), 73–103. https://doi.org/10.1177/0022167818777055
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti